Etsi
Legendaarisen miekan saanut nuorukainen käy taistoon ilkeää setäänsä vastaan.
Noin vuosi sitten Episodin sivuilla ennakoitiin vuoden 2017 kiinnostavimpia ensi-iltoja. Ennustukset eivät osuneet aivan nappiin, sillä ainoastaan yksi niistä osoittautui oikeasti hyväksi teokseksi. Toisaalta – kiinnostava on laaja käsite.
Pitäisi löytää juuri tietynlainen henkilö.
Vuoden ensimmäinen lajissaan.
Koodinimi U.N.C.L.E. –elokuvalle kynäillään jatko-osaa.
Guy Ritchie tunnetaan erityisesti hänen komediallisista ja vauhdikkaista rikoselokuvistaan Snatch sekä Puuta, heinää ja muutama vesiperä. Onpa mies myös ohjannut Robert Downey Jr.:n tähdittämät Sherlock Holmesit.
Fantasiaa ei ole koskaan liikaa. Etenkin jos ohjaajana toimii brittiläinen Guy Ritchie, mies Snatchin, Sherlock Holmesien ja Puuta, heinää ja muutaman vesiperän taustalta, niin oikein mieluusti tätä rainaa odottelee.