Etsi
The Room kohtaa The Disaster Artistin tällä kunniaa tekevällä videolla.
Saattaapa olla jotain hyvää tulossa?
Näyttelijästä on moneksi myös tulevassa supersankariseikkailussa.
Tarina ystävyydestä, kunnianhimosta ja yhdestä surullisenkuuluisasta elokuvasta.
HBO:n tuottama The Deuce kertoo 1970-luvun pornoteollisuudesta New Yorkissa. Tuoreessa osassa nähdään kuuma lesbokohtaus.
Valtavan pornoteollisuuden juurille palaava The Deuce jatkuu.
Vuonna 2003 sai ensi-iltansa The Room. Tommy Wiseaun kulttimaineeseen noussut leffa herättää niin paljon tunteita vielä nykyäänkin, että James Franco päätti tehdä sen tekemisestä elokuvan.
Laatusarjoistaan tunnetun kanavan uutuussarja kertoo aikuisviihteen noususta.
James Francoa jännitti Wiseaun reaktio.
Kuinka moni tietää Tommy Wiseaun elokuvan The Room? Pitäisi nimittäin tietää, sillä se kuuluu nykyään jo elokuvafriikkien yleissivistykseen.