Etsi
Kaikki ei voi mahtua yhteen elokuvaan.
”Olen nähnyt sen kahdesti. Rakastin sitä toisella kerralla entistä enemmän.”
Elokuvassa ei ollut tarpeeksi aikaa hahmolle.
Kanadan komeisiin maisemiin sijoittuva seikkailusarja jatkuu pian.
Moni näyttelijä varastaa jotain pientä muistoksi elokuvien kuvauksista. Niin tekivät myös Jason Momoa (Aquaman) ja Ezra Miller (Flash).
Marvel vastaan DC on ihan vain fanien juttu.
Ei osannut lainkaan aavistaa, kuinka isoa roolia hänelle tarjotaan.
Juuri kuvauksensa aloittaneesta Aquaman-elokuvasta julkaistiin valokuvia.
Jason Momoan mukaan hänen tähdittämänsä Aquaman-supersankarielokuva tulee tarjoamaan jotain ennennäkemätöntä.
Kuva Jason Momoasta kävelemässä henkivartijoidensa kanssa on kerännyt paljon huomiota ja huvittanut sosiaalisessa mediassa.