Etsi
Niin ne huhut osoittautuivat taas todeksi.
Mielenkiintoista.
Tuotanto alkaa maaliskuussa Budapestissä.
Ideasta kuitenkin luovuttiin.
WandaVision osoittautui huikeaksi mysteerikomediaksi kahden ensimmäisen osan perusteella.
Kappas kehveliä. Ken olisi arvannut?
Marvelin universumi tulee kasvamaan jättimäisellä tavalla.
Toivottavasti fanisuosikki nähdään vielä MCU:ssa.
Punisher eli Tuomari on saanut roppakaupalla kuraa niskaansa muutaman päivän takaisista tapahtumista.
Toivottavasti tämä toteutuu!
Saapa nähdä vetääkö Marvel jonkinlaisen todella villin kortin sarjan päätteeksi.
Kulttuuria syytetään taas kaaoksen levittämisestä.
Pääsemme kohta nauttimaan WandaVisionista!