Tom Holland 007-roolista: ”Näytän aika hyvältä puvussa”

Batman, Bond ja Hämähäkkimies. Siinäpä olisi kerrottavaa tuleville sukupolville.

5.2.2021 15:33

Tom Holland, 24, vaikuttaisi olevan kiinnostunut James Bondin roolista. Marvel-tähti on aiemminkin pohtinut 007-roolia, ja nyt hän sanoi suoraan haluavansa näytellä sliipattua agenttia.

– Pohjimmiltaan, nuorena brittijätkänä joka rakastaa elokuvaa, rakastaisin olla James Bond, joten asia on nyt julki, Holland mietti Varietyn haastattelussa.

– Näytän aika hyvältä puvussa, Holland vielä tokaisi.

Tähti sanoi niin ikään, että häneltä on tulossa kaksi elokuvaa, joista hän on todella innostunut. Hän ei kuitenkaan vielä paljastanut, minkälaiset roolit ovat kyseessä.

Vuonna 2019 Holland sanoi 007-roolin lisäksi myös Batmanin olevan hänelle unelmarooli. Hollandin näyttelijäkollega, Hämis-leffojen Zendaya, yritti palauttaa tähteä hiukan maan pinnalle sanomalla että ”olisi epäreilua”, jos Holland näyttelisi Peter Parkerin lisäksi vielä Bondia ja Batmaniakin. Holland vitsaili kommentin jälkeen, että ”elämä ei ole reilua”.

Jos Hollandista joskus tulisikin 007, hänen täytyy vielä odottaa vuoroaan. Tuleva Daniel Craigin Bond-elokuva No Time To Die nimittäin viivästyi vastikään jo kolmannen kerran. Näillä näkymin sen ensi-ilta on 8. lokakuuta 2021.

Lähde: Metro

Lisää luettavaa