1D: This Is Us

29.8.2013 17:05
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 30.08.2013

One Direction on Simon Cowellin vuonna 2010 kokoama poikabändi, joka nousi kuuluisuuteen Iso-Britannian The X Factor -laulukilpailusta. Viisi toisilleen tuntematonta teinipoikaa sai (nais)yleisön sekaisin ja 1D-mania levisi sosiaalisen median avulla ennätysajassa pitkin maailmaa. Viisikko on julkaissut kaksi levyä ja kiertänyt esiintymislavoilla viimeiset pari vuotta.

Nyt näistä rahamiesten ohjaamista nuorista tulee elokuva – ja sekös ärsyttää! Elokuva ei ole tätä kirjoittaessa saanut missään vielä ensi-iltaansa, mutta This Is Usin on silti arvioinut elokuvasivusto IMDb:n kymppiasteikolla yli tuhat käyttäjää keskiarvon ollessa alle kolme. Näyte siitä, että sosiaalinen media toimii myös toiseen suuntaan.

Episodi vei yhden One Directionia päivittäin seuraavan 17-vuotiaan tytön elokuvan ennakkonäytökseen.

Nuori Fani: Ihastuin yhtyeen musiikkiin Lontoon olympialaisten seremoniassa. Sen jälkeen etsin nettivideoita yhtyeestä ja tykkäsin poikien hyväntuulisuudesta. He olivat tosi cool!
Jani Svensk: Pelkäsin, että This Is Us unohtaisi yhtyeen syntyperän ja näyttäisi vain konserttikiertuetta, mutta toisin kävi. Saiko fani uutta tietoa elokuvasta?
NF: Osa oli ennestään tiedossa, mutta oli siinä jotain uuttakin. En ole nähnyt yhtyettä livenä, joten oli hienoa nähdä konsertti(kappaleita) suurelta kankaalta. Tuntui tosi realistiselta.
JS: Kyllä, elokuvan ääniraita potkii heti alusta asti mukavasti. Tuli kateellinen olo, miksi oman suosikkiyhtyeen keikkaa ei pääse näkemään suurelta kankaalta hyvällä äänentoistolla! Tykkäsin siitä, että dokumentissa nähtiin kiertue-elämää ja tosi-tv-julkisuuden seurauksia. Keikkavalmistelut ovat kiehtovia, vaikka ei juuri kyseisestä yhtyeestä välittäisikään.
NF: Oli siistiä nähdä backstagelle, poikien harjoittelua ennen keikkaa ja heidän perheitään.
JS: Draamallisesti elokuva on eheä kokonaisuus, josta puuttuu vain poikien tulevaisuudessa mahdollisesti häämöttävä egojen taisto ja ryhmän hajoaminen.
NF: Eivät tietenkään hajoa! Pojat eivät kilpaile keskenään, vaan ovat tasavertaisia.
JS: Elokuvassa raapaistaan julkisuuden sivuvaikutuksia, kuten loppuunpalamista ja oman elämänsä täydellistä menettämistä, tai ainakin sen muutosta. Muuten poikien puhdasta kuvaa pidetään yllä, eikä normaaleiksi nuoriksi itseään kutsuvien poikien yöllisiä puuhia nähdä.
NF: Toivottavasti eivät pala loppuun, vaikka kiirettä pitikin. Bileitä ei näytetä, mutta ne voi silti hyvin kuvitella normaalin nuoren elämään.
JS: Morgan Spurlockin elokuvana This Is Us muistuttaa enemmän Comic-Con Episode IV: A Fan’s Hope -seurantamateriaalia (2011) kuin tekijän karheampia Super Size Me (2004) tai The Greatest Movie Ever Sold (2011) -dokumentteja. Parasta elokuvassa on, että se sopii mainiosti teinin ja vanhemman yhteiseksi ajanvietteeksi. Toinen saa nähdä idoleitaan ja toinen saa pikakertauksen, mistä on kyse. Yhtyeen faneille elokuva on tietysti pakollinen nakki.
NF: Pidin elokuvasta kovasti, mutta täysiä pisteitä en antaisi, koska en kaivannut niin paljon julkkisten ja muiden henkilöiden kommentteja. Fani haluaa nähdä One Directionin eikä muita.

1D: This Is Us -elokuvan traileri


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa