Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä

11.4.2012 15:00
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 13.04.2012

World Trade Centeriin kohdistuneista terrori-iskuista tuli viime syksynä kuluneeksi kymmenen vuotta. Tapahtunut iski valtavan särön yhdysvaltalaisten kollektiiviseen tajuntaan, ja sen särön paikkaaminen on ollut yksi 2000-luvun tärkeimpiä kansanterveydellisiä projekteja. Tapahtunut vaati viimeisten arvioiden mukaan liki 3 000 henkeä, mutta sen vaikutukset ulottuivat miljooniin ja taas miljooniin ihmisiin. Eikä dominoefekti ole päättymässä aivan hetkeen.

Tragediasta eheytyminen vaatii tapahtuneen kohtaamisen silmästä silmään. Näytelmäelokuvien puolella prosessi alkoi vuonna 2006, kun ensi-iltaan tulivat sekä Paul Greengrassin United 93 että Oliver Stonen World Trade Center. Ensimmäinen otti dokumentaarisen näkökulman ”neljänteen” lentokoneeseen, joka ei koskaan ehtinyt kohteeseensa. Jälkimmäinen taas dramatisoi WTC:n tapahtumat palomiesten näkökulmasta.

Emme välttämättä tarvitse lisää elokuvia itse tapahtumista, mutta niiden vaikutukset tulevat varmasti näkymään studioille tarjotuissa käsikirjoituksissa pitkään. Traumojen kimppu on sellainen, ettei sen purkaminen pääty hetkessä.

Jonathan Safran Foerin vuonna 2005 julkaistua romaania Extremely Loud and Incredibly Close on moitittu opportunistiseksi ja siirappiseksi. Väitteissä on perää: kirja kampeaa draamansa jostain, jonka tiedetään herättävän lukijassa tunteita, ja tekee sen usein teennäisesti ja pakottaen.

Stephen Daldryn (Tunnit, Lukija) valkokangassovitus sortuu turhan usein samoihin ratkaisuihin. Eric Rothin (Forrest Gump, Benjamin Buttonin uskomaton elämä) käsikirjoitus vierittää draamaa tukahduttavan raskaasti ja on imelällä dialogillaan vaarassa pyöräyttää kohtaukset campin puolelle. Katsojan on tehtävä valintansa heti alussa: joko nielaisen syötin ja annan itseni liikuttua, tai jään ulkopuolelle paheksumaan. Mitään välitietä ei ole.

Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä on pohjattoman suruisa ja alakuloinen elokuva. Sen päähenkilö on 9-vuotias Oskar Schell (Thomas Horn), jonka isä Thomas (Tom Hanks), on vuosi aikaisemmin menehtynyt jäätyään loukkoon toiseen World Trade Centerin torneista. Tapahtuneen jälkeen Linda-äiti (Sandra Bullock) on etääntynyt pojastaan, joka satuttaa itseään salaa ja pelkää isänsä muiston haalistuvan.

Isä on elossa ollessaan ajanut poikaansa seikkailusta toiseen, joten kun pienestä ruukusta löytyy kirjekuori, jonka sisällä on avain, näkee Oskar sen vielä yhtenä mysteerinä, joka täytyy ratkaista. Yksinäiselle avaimelle on väistämättä lukko, johon se sopii. Sen lukon takana saattaa olla jotakin isän jälkeensä jättämää.

Oskar lähtee metsästämään ihmisiä, jotka saattaisivat tietää asiasta jotain. Kirjekuoressa lukenut nimi ”Black” johdattaa pojan käymään läpi kaikki samannimiset ihmiset New Yorkin alueella. Apua hän saa isoäidin vuokralaiseksi muuttaneesta vanhasta muukalaisesta (Max von Sydow), joka ei ole nuoruutensa traumojen jälkeen sanonut sanaakaan.

Viimeiset hetket isän kanssa eivät jätä rauhaan. Elokuva palautuu jatkuvasti puhelinviesteihin, jotka Thomas on jättänyt pojalleen hetkiä ennen kuolemaansa. Mieli- ja muistikuvat romahtavista torneista ja maahan syöksyvästä isästä ovat liikaa.

Sama tunne tarttuu katsojaan. Elokuvan vahvuus on siinä, ettei se mene liian syvälle tapahtuneen puimiseen. Syyskuun 11. päivästä puhutaan vain ”pahimpana päivänä” eikä tapahtuneelle yritetä antaa sen parempaa nimeä tai syytä. Se on tapahtunut, eikä sen koskettamilla ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa eteenpäin.

On tietenkin vaarallista tasapäistää tapahtuneesta käyty keskustelu hyvän ja pahan ääripäihin, kun totuus on aina jossain niiden välimaastossa. Tämä voi kuitenkin olla ainoa tapa, jolla yhdeksänvuotias poika pystyy tapahtuneen prosessoimaan ja siirtymään eteenpäin. Siinä mielessä filmin mutkia oikova tyyli voidaan nähdä oikeutettuna.

Valkokangasdebyyttinsä tekevä Thomas Horn suoriutuu roolistaan hyvin, vaikka hahmoon samastuminen on tehty tuskallisen vaikeaksi. Asperger-syndroomasta mahdollisesti kärsivä poika elää nippelitiedolla ja vaikeina hetkinään purskahtaa kiusallisiin huutomonologeihin. Daldryn näkemys sairaudesta on fyysinen ja uskottava.

Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä -elokuvan traileri


Filmtrailer.com

Lisää luettavaa