After the Wedding

GENRE ENSI-ILTA 27.12.2019 TÄHDET

Eihän se edes tunnu missään, joten Oscar-tyrkyksi tämä on melko epäonnistunut teos.

Tanskalainen Susanne Bier teki vuonna 2006 Häiden jälkeen -nimisen draaman, joka sai jopa parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkuuden. Leffaa tähditti Hollywoodissa hienoa uraa tekevä Mads Mikkelsen. Nyt saa ensi-iltansa Bart Freundlichin ohjaama jenkkiversio, jossa pääosamiehet on vaihdettu pääosanaisiin.

Michelle Williams on ottanut Mikkelsenin roolin intialaisen orpokodin johtajana, Isabel Andersonina, joka etsii lisärahoitusta hyväntekeväisyystoiminnalleen. Yhdysvaltalainen korporaatiopohatta, jonkinlaisena bisnesgurunakin pidetty Theresa Young (Julianne Moore) ottaa yllättäen yhteyttä Isabeliin ja tarjoaa huomattavan kokoista avustussummaa.

Rahojen saaminen osoittautuu kuitenkin monimutkaisemmaksi kuin Isabel alkujaan ajatteli, sillä hän joutuu jäämään Yhdysvaltoihin pidemmäksi aikaa kuin oli uumoillut. Hänet kutsutaan jopa Theresan tyttären Gracen (Abby Quinn) häihin.

Häissä Isabel huomaa kauhukseen, että Theresan aviomies Oscar (Billy Crudup) onkin hänen exänsä. Hiljalleen Isabelille aukeaa Theresan juoni. Asiat eivät olekaan sitä, miltä ne näyttävät, joten Isabelin vierailu muuttuu astetta haastavammaksi koko porukalle.

Jos Oscar-tyrkky pitäisi määritellä tietosanakirjaan, on Freudlichin elokuva juuri sitä itseään. Elokuvaan on valittu taktisesti ja ajan hengen mukaisesti naisnäyttelijät miesten sijaan. Toinen heistä näyttelee humanistiaktivistia, toinen menestynyttä bisnesnaista. Modernia nykypäivää siis.

Elokuvan tarina on kirjoitettu mahdollisimman koskettavaksi, jopa katsojaa manipuloivaksi. Sen ainoa tarkoitus on herättää paatuneimpienkin kyynikoiden tunteet, vääntää katsojan ihoa niin kauan, että kyynel vierähtää poskelle.

After the Wedding on laskelmoitu elokuva, jonka tähtäimessä ovat elokuva-alan palkinnot. Se on kuitenkin niin tunnekylmä, että ainakin kyynisimmät katsojat voivat seurata leffan tapahtumia herkistymättä. Melankolinen tunnelma vain uuvuttaa.

Moore on hyvä – kuten aina – mutta Williams tuntuu seilaavan elokuvan läpi täysin vailla tunteita. Hän on aivan väärä valinta toiseen pääosaan ja kompastelee pahasti veteraaninäyttelijän jaloissa. Sivuosahahmoja tuskin edes muistaa salista poistumisen jälkeen.

Ei elokuvassa varsinaisesti mitään moitittavaa ole, mutta se ei tunnu missään. Draamaa väännetään niin tuhdilla nuotilla, että aika-avaruuden kudelma muuttuu loputtomaksi viulusooloksi. Melodramaattisia käänteitä riittää, mutta elokuva soljuu eteenpäin verkkaisesti kuin unessa. Se ei onnistu käynnistymään.

Oscar-tyrkkyjä tulee leffateattereihin aina loppuvuodesta. Ne ovat aina koskettavia, melodramaattisia ja niissä on huippunäyttelijöitä. Osa onnistuu tavoitteessaan ihan mukavasti, toiset taas putoavat pää edellä ikuiseen unohdukseen. After the Weddingiä ei enää ensi vuonna muisteta, ellei Moorea ja/tai Williamsia huomioida Oscar-ehdokkuudella (mikä olisi ehdottoman väärin).