Keskiajan Ruotsiin ja Lähi-itään sijoittuva eeppinen seikkailuelokuva pohjaa menestyskirjailija Jan Guilloun romaaneihin. Suurbudjetilla valmistuneen elokuvan tuotantoarvot ovat kohdallaan, mutta draama kädenlämpöistä.
Arnäs, Ruotsi Armon vuonna 1155. Mahtavan Folkung-suvun vesa Arn Magnusson on viiden vanha, kun hän loukkaa vakavasti päänsä onnettomuudessa. Liki kuolemaa horjuvan pojan äiti lupaa rukouksissaan Arnin Jumalan palvelijaksi, jos poika vain saa vielä elää. Ihme tapahtuu, ja Arn lähetetään Varnhemin luostariin munkkien hoteisiin.
Munkit kouluttavat älykästä poikaa monipuolisesti: Arn saa paitsi luku- ja kirjoitusopetusta myös harjoittaa ratsastus- ja miekkailutaitojaan. Arnista kasvaa sivistynyt, nöyrä mutta vahva nuorukainen, joka liittyy arvostettuun temppeliherrain ritarikuntaan.
Ulkomaailmaan palatessaan Arn hämmentyy. Sydämen tieto ja valtaapitävien säännöt kun eivät kulje aina käsi kädessä. Ritarilupauksensa vastaisesti lihan himoille antautunutta Arnia rangaistaan lähettämällä hänet vuosiksi Pyhän maan taisteluihin.
Tanskalaisen Peter Flinthin ohjaama Arn – Temppeliritari pohjaa ruotsalaiskirjailija Jan Guilloun faktaa ja fiktiota yhdistävän eeppisen Ristiretki-romaanitrilogian kahteen ensimmäiseen osaan. Elokuvaa tehtiin yhteistyössä kirjailijan kanssa huolimatta siitä, että Arnin ruotsalaistuottaja Hans Lönnerheden ja Guillou eivät tiettävästi ole enää puheväleissä. Vaikka käsikirjoitus syntyikin Hans Gunnarssonin (Pahuus) kynästä, seurasi Guillou jälkeä tarkasti.
Pohjoismaisessa mittakaavassa ennennäkemättömän suuren elokuvahankkeen toinen osa saa ensi-iltansa ensi syksynä. Aiheesta on tekeillä myös neliosainen televisiosarja. Muun muassa Marokossa ja Ruotsissa kuvattujen elokuvien mahtipontisesta musiikista vastaa suomalainen Tuomas Kantelinen.
Filmille kuvattu Arn – Temppeliritari on todella vaikuttavaa katsottavaa, joka kilpailee tuotantoarvoissaan tasaveroisena Hollywood-elokuvien kanssa. Ongelmallista elokuvassa sen sijaan on, ettei eeppiseen tarinaan samastu millään tasolla. Arn Magnussonhan on hahmona ristiriitaisuudessaan kiinnostava: henkevä ja aistillinen, kuuliainen mutta kapinallinen. Erinomaista sankariainesta siis. Aikuisikäistä Arnia näyttelevä Joakim Nätterqvist on kuitenkin ulkoisesti niin pehmeä ja ilmaisutaidoiltaan vaatimaton, että sankaritarina uhkaa kaiken aikaa keikahtaa sopeutumistarinaksi.