Arytmia

/ / GENRE ENSI-ILTA 11.05.2018 TÄHDET

Kiinnostava kurkistus maahan, jossa sote-uudistus on jo toteutettu, ei täysin onnistu vangitsemaan tarinansa tasolla.

Arytmian alku on kuin mistä tahansa vanhemmasta Aki Kaurismäen elokuvasta. Ambulanssin ensihoitajana työskentelevä Oleg (Aleksandr Jatsenko) ja hänen työkaverinsa ovat auttamassa mummoa tämän kotona. Baabuska kertoo oireistaan, ja hiljalleen käy ilmi, että kyseessä taitaakin olla jokapäiväinen rutiini. Mummeli kaipaa oikeasti vain pelkkää juttuseuraa. Tästä voinee vetää yhtäläisyyksiä myös Suomen vanhustenhuollon tilaan.

Absurdi lakonisuus alkaa naurattaa, kun kohtaus venyy huomattavan pitkäksi. Onneksi silminnähden tylsistynyt/krapulainen/humalainen Oleg keksii vihdoin ja viimein ovelan juonen, jonka avulla mummelin saa hiljaiseksi ainakin loppupäivän ajaksi. Boris Hlebnikovin elokuva on tiukan modernia venäläistä realismia niin hyvässä kuin pahassakin.

Elokuva kertoo kypsymättömästä Olegista ja hänen lääkärivaimostaan Katjasta (Irina Gorbatšova). Kolmikymppisten avioelämä ei ole enää ruusuilla tanssimista. Oleg lähinnä alkoholisoituu ja masentuu vapaa-ajallaan, samalla kun Katja turhautuu miehen temppuiluun.

Oleg ei kuitenkaan ole mikään tunteeton juoppo, vaan hän välittää potilaistaan. Onkin harmillista, että sama lämpö ei välity kotiin saakka. Olegin alkoholinkäytölle on kuitenkin helppo selitys: hän juo unohtaakseen työnsä murheet.

Töissäkään ei nimittäin mene hyvin. Suomalaismallinen sote-uudistus on jo ennättänyt Venäjälle. Nyt alkavat tiukkojen sääntöjen ajat, jolloin potilaista tulee numeroita yksilöiden sijaan. Samalla kun kiire kasvaa ja kuri tiukentuu, myös hoitovirheet lisääntyvät. Se tietää lisäryyppäämistä kavereiden kanssa. Katja turhautuu entisestään, eikä pariskunta tunnu löytävän enää edes yhteistä keskusteltavaa.

Arytmia tarkoittaa sydämen rytmihäiriöitä. Se on selvä vertauskuva elokuvan tapahtumille. Sekä Olegin että Katjan sydämiä piinaavat voimakkaat rytmihäiriöt. Arki on yllättänyt pariskunnan raadollisuudellaan. Elämä on muuttunut peruuttamattomasti ja kolmenkympin kriisi painaa Olegin harteilla. Olisi ehkä jo syytä aikuistua.

Elokuva on toteutettu dokumentaariseen tyyliin pääosin käsikameroilla kuvaten. Katsojalle tulee intiimi olo seuratessaan pariskunnan tapahtumia valkokankaalta. Välillä alakuloisen tunnelman rikkovat musta huumori ja iloinen bailaaminen. Sitä se on se venäläinen realismi: toinen toistaan absurdimpia tilanteita, joita itse kokijat harvoin edes hätkähtävät tai sen suuremmin niihin reagoivat.

Arytmia on kiinnostava kurkistus Putinin ajan Venäjälle. Liekö syynä sitten kulttuurierot vai mitkä, mutta elokuva ei kuitenkaan onnistunut tekemään vaikutusta, joita jo 17 voitettua palkintoa kotimaassaan ja ulkomailla olisivat antaneet odottaa. Gorbatšova voitti hiljattain myös parhaan naispääosan Kultaisen kotkan, jota voi verrata Jussi-patsaaseemme.

Eikä siinä mitään, elokuvassa ei ole teknisesti mitään vikaa, se ei vain tarjoile tarpeeksi kiinnostavaa tarinaa juonensa ympärille. Mutta toisaalta, ehkä venäläinen arkirealismi on kaikessa fantastisuudessaan näin tylsää?