Maa: Venäjä

Hardcore

Ilya Naishuller jätti viimein jäähyväiset venäläiselle indie rock -skenelle ja todisti, että elokuvakin voi kärsiä diagnosoimattomasta ADHD:stä. Hänen väkivaltaisessa esikoiselokuvassaan on enemmän energiaa kuin Red Bullia litkineessä Chev Cheliosissa. Ystävän neuvo: popcornin sijaan teatteriin kanattaa ottaa matkapahoinvointitabletteja – tai paperipussi.

Koodinimi U.N.C.L.E.

Kulttimainetta nauttivaan 60-luvun tv-sarja Napoleon Soloon perustuva Koodinimi U.N.C.L.E. on hyvä esimerkki siitä, kuinka aivan kaikkea ei tarvitsisi tehdä uudelleen. Käsikirjoittaja-ohjaaja Guy Ritchie (Sherlock Holmes, Puuta, heinää ja muutama vesiperä) esittelee kylmän sodan aikaisen maailmansa esimerkillisesti, mutta sortuu samalla Hollywoodin perisyntiin, sillä komean elokuvan sisältö jää olemattoman ohueksi.

Rooli

Venäläisiä elokuvia tulee Suomessa teattereihin todella harvoin, mutta nyt voi puhua suorastaan sumasta, kun jo toinen venäläistuotanto tulee tänä keväänä meillä valkokankaalle.

Shopping Tour

Venäläinen kauhuelokuva Suomen teattereissa on harvinainen ilmestys, mutta Shopping Tourilla onkin selkeä yhteys Suomeen. Found footage -tyyliin toteutettu halpistuotanto kertoo pietarilaisäidistä, joka matkustaa poikansa kanssa Suomeen ostosmatkalle.

Jack Ryan: Shadow Recruit

Jack Ryan on viihdekirjailija Tom Clancyn luoma CIA-agentti, joka on nähty valkokankaalla neljä kertaa aikaisemminkin: Alec Baldwinin esittämänä vuonna 1990 (Punaisen lokakuun metsästys), Harrison Fordin kasvoilla vuosina 1992 (Näkymätön vihollinen – Patriot Games) ja 1994 (Isku Kolumbiaan) sekä Ben Affleckin esittämänä vuonna 2002 (Peloista pahin). Nyt hahmo seikkailee elokuvassa viidettä kertaa, kun ohjaaja Kenneth Branagh aloittaa Ryanin tarinan Chris Pinen avustuksella uudelleen alusta.