Persian oppitunnit

/ / GENRE ENSI-ILTA 17.09.2021 TÄHDET

Viihdyttävä mutta unohdettava Persian oppitunnit on hieno esimerkki mielenkiintoisista roolisuorituksista väärässä elokuvassa. Onneksi ylipitkän elokuvan pelastaa mielenkiintoinen ja kaunis loppuratkaisu.

Toinen maailmansota, eräs historiamme kauhistuttavimmista tapahtumista, on kovin suosittu aihe ohjaajien ja käsikirjoittajien keskuudessa niin Hollywoodissa kuin Euroopassakin. Useat tunnetut ja arvostetut ohjaajat, kuten Steven Spielberg, Terrence Malick, László Nemes ja viimeksi Taika Waititi ovat tehneet vaikuttavia ja palkittuja elokuvia sodan kauheuksista.

Trumpin valtaanousun jälkeen natsiaiheiset elokuvat ovat tuntuneet erityisen pistäviltä ja ajankohtaisilta. Vadim Perelmanin ohjaama Persian oppitunnit on uusi mutta kovin yllätyksetön lisä genreen, joka on jo täynnä samankaltaisia elokuvia.

Elokuvan oli tarkoitus olla Valko-Venäjän Oscar-ehdokas, mutta se hylättiin, koska suurin osa elokuvan tekijöistä oli peräisin muualta kuin Valko-Venäjältä. Elokuvasta puuttuu muutenkin identiteettiä ja perspektiiviä; kyseessä on ennalta arvattava tarina, joka pohjautuu Wolfgang Kohlhaasen tarinaan, ja elokuvan alussa katsojalle kerrotaan kyseessä olevan myös tositarina. Persian oppitunnit ei kuitenkaan koskaan löydä omaa uniikkia näkökulmaansa historiaan ja sodan kauheuksiin, vaan toistaa muiden, parempien elokuvien elementtejä.

Elokuvan alussa Gilles (Nahuel Pérez Biscayart), juutalainen vanki, vaihtaa sattumalta voileivän persialaiseen kirjaan rekan kyydissä. Hetkeä myöhemmin natsit ampuvat kaikki vangit. Gilles selviää kaatumalla maahan ennen kuin aseet laukeavat ja rukoilee armoa ja valehtelee olevansa persialainen. Sattumalta keskitysleirin upseeri Koch (Lars Eidinger) etsii persialaista opettajaa opettamaan hänelle farsia, jotta sodan jälkeen mies voisi perustaa ravintolan Iranissa.

Näin Gillesin henki säästyy hätävalheen ansiosta. Tietysti on sanomattakin selvää, että Gilles ei puhu sanaakaan farsia.

Nyt Gillesin, joka keksii itselleen uuden identiteetin Rezana, joutuu keksimään uuden kielen opettaakseen sen Kochille farsina. Sanojen keksiminen ei ole ongelma vaan niiden muistaminen. Vaikka Persian oppitunnit onkin pohjimmiltaan draama, se tuntuu ajoittain trilleriltä, kun Gillesin kekseliäisyyttä ja improvisaatiotaitoa testataan. Ohjaaja Perelman ei kuitenkaan aina onnistu kuljettamaan tarinaa ja sen eri tunnetiloja tyydyttävästi. Elokuva vaihtelee absurdin hauskan, koskettavan ja riipaisevan surullisen ja vakavan välillä, mutta ohjaus tekee siitä epätasaisen.

Vaikka elokuvan lähtöasetelma onkin hieman naurettava, se toimii hienona ja uskottavana esimerkkinä ihmisten sinnikyydestä ja lannistumattomuudesta sodan keskellä. Mikäli katsoja pystyy unohtamaan, että kieltä ei opita vain sanoja opettelemalla ja muistamalla, Persian oppitunnit on varmasti erittäinkin onnistunut elokuva, mutta mikäli sen juonta alkaa kyseenalaistaa, koko homma uhkaa kaatua jo ensimetreillä.

Onneksi elokuva on sentään roolitettu erinomaisesti. Nahuel Pérez Biscayart ja Lars Eidinger ovat molemmat uskottavia rooleissaan. Biscayartin roolisuoritus on erityisen sympaattinen ja monitasoinen, mutta Eidingerin Koch on mielenkiintoisempi, ehkä jopa hieman ongelmallinen hahmo. Elokuvan parhaassa kohtauksessa, jossa Gilles haastaa Kochin keskustelemaan farsiksi, joka on tietysti Gillesin keksimää siansaksaa, Koch paljastaa paljon taustastaan. On outoa ja epämukavaa tuntea empatiaa natsiupseeria kohtaan ja paremmassa elokuvassa tämä saattaisi olla eräs sen vahvuuksia, mutta Perelman ja käsikirjoittaja Ilja Zofin eivät pureudu Kochin hahmoon ja tarinaan tarpeeksi.

Elokuva ei myös koskaan keskity tarkastelemaan Gillesin todellista identiteettiä juutalaisena sodan keskellä. Vaikka elokuva muistuttaa katsojaa tasaisin väliajoin kuinka vaarallista oli olla juutalainen, Persian oppitunnit olisi ollut muistettavampi ja kiinnostavampi, jos se olisi tarkastellut hahmojaan tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin.

Erityisesti sivujuoni, jossa eräs vartijoista (Jonas Nay) uskoo Gillesin valehtelevan identiteetistään ja yrittää saada tätä rysän päältä kiinni keinolla millä hyvänsä, tuntuu päälleliimatulta ja turhalta. Se ei lisää mitään elokuvaan eikä vartijan motivaatioita koskaan selitetä kunnolla, mikä tekee hahmosta raivostuttavan yksitoikkoisen ja -ulotteisen.

Onneksi elokuvan loppu on erinomainen, tyydyttävä ja jopa runollinen, lähes täydellinen. Myös Evgueni ja Sacha Galperinen musiikki on kaunista, kuten on myös Vladislav Opelyantsin kuvaus. Persian oppitunnit on elokuva, jonka yksittäiset meriitit eivät koskaan luo tarpeeksi mielenkiintoista ja eheää kokonaisuutta.

Maria Lättilä


YouTube video