Koodinimi U.N.C.L.E.

/ / / GENRE , ENSI-ILTA 04.09.2015 TÄHDET

Kulttimainetta nauttivaan 60-luvun tv-sarja Napoleon Soloon perustuva Koodinimi U.N.C.L.E. on hyvä esimerkki siitä, kuinka aivan kaikkea ei tarvitsisi tehdä uudelleen. Käsikirjoittaja-ohjaaja Guy Ritchie (Sherlock Holmes, Puuta, heinää ja muutama vesiperä) esittelee kylmän sodan aikaisen maailmansa esimerkillisesti, mutta sortuu samalla Hollywoodin perisyntiin, sillä komean elokuvan sisältö jää olemattoman ohueksi.

Tuttu tarina kopioi lähes kaikkia aikaisempia agenttielokuvia. Salainen rikollisjärjestö uhkaa maailmaa ydintuholla, ja USA ja Neuvostoliitto lähettävät parhaat agenttinsa selvittämään mysteerijoukkion alkuperää. CIA-agentti Napoleon Solo (Henry Cavill) ja KGB-mies Ilya Kuryakin (Armie Hammer) joutuvat vastahakoisesti yhdistämään voimansa nuoren itäsaksalaisen Gaby Tellerin (Alicia Vikander) kanssa. Sattumoisin Gabyn isukki on natsien hyväksikäyttämä ydinfyysikko, joka on kidnapattu salaisen organisaation toimesta. Seuraa väkinäistä kolmiodraamaa, machoilevaa pullistelua ja komediallista toimintaa, kun kolmikko yrittää löytää kadonneen isäpapan ja massatuhoaseet. Siinä sivussa taistellaan vieraan vallan joukkoja vastaan oikein isolla kädellä.

Koodinimi U.N.C.L.E. yrittää myös olla jonkinlainen buddy-komedia, mutta Cavillin ja Hammerin keskinäinen nokittelu ei kanna pitkälle, sillä kemia heidän välinen tuntuu kovin keinotekoiselta. Kaksikon näyttelemistä voisikin kuvailla mitäänsanomattomaksi, miekkoset tuskin valuttavat hikipisaraakaan rooliensa takia.

Minkäänlaista kysyntää elokuvalle ei tällä hetkellä näyttäisi olevan, joten miksi U.N.C.L.E.-järjestön syntytarina tehtiin juuri nyt? Leffan tekijätkin tuntuvat olevat hukassa näkemyksensä kanssa, sillä palaset eivät oikein loksahda paikoilleen. Koominen 60-lukulainen agenttiretroilu ei istu moderniin toimintaan kovinkaan hyvin. Mahdollista jatko-osaa varten jätetään ovi kuitenkin selkosen selälleen auki.

Ylipitkästä elokuvasta jää mieleen vain muutamat naurut, yllättävän näyttävät toimintakohtaukset, komeat eurooppalaiset maisemat sekä paikoittain jopa huvittavan huono ylinäytteleminen.


Aiheeseen liittyvät elokuvat