Etsi
Lelumainoselokuvan uusi tuleminen on lapsellinen ja pöhkö mutta oikeassa mielentilassa myös hauska ja viihdyttävä. (Ikäraja K-12)
Marianne Faithfullin elämästä ja urasta kertova Broken English lienee yksi parhaista, ellei jopa paras musiikkielämäkertadokumentti. (Ikäraja Sallittu)
Näyttelijä Harris Dickinsonin taitava esikoisohjaus voitti viime vuonna Cannesissa FIPRESCI-palkinnon. Elokuva syrjäytyneestä miehestä, joka yrittää muuttaa elämänsä suunnan on vakuuttava näyte tekijänsä monilahjakkuudesta. (Ikäraja K-16)
Guy Ritchien turboahdettu, toimintaa täynnä oleva velanperintäleffa on puutteistaan huolimatta mainiota viihdettä kesään. (Ikäraja K-12)
Iron Maiden -yhtyeestä kertova Burning Ambition on selkeä fanipalvelus. Mutta se on hyvin tehty fanipalvelus. (Ikäraja K-12)
Vehreisiin maalaismaisemiin sijoittuva koko perheen mysteeri houkuttelee mukaansa sympaattisten lampaiden ja alla vellovien teemojen myötä, mutta kiirehditty loppuratkaisu jättää tarinan tasapaksuksi. (Ikäraja K-7)
I Swear kertoo Touretten oireyhtymän kanssa elävän John Davidsonin tositarinan lämmöllä ja huumorilla. (Ikäraja K-12)
Musikaali hypnotisoi ja kietoo katsojan pikkusormensa ympärille. Se tuntuu alusta loppuun meditatiiviselta kokemukselta. (Ikäraja K-16)
Benedict Cumberbatch esittää rikkinäistä isää ja kantaa roolillaan koko elokuvan. (Ikäraja K-16)
Brittiklassikon päivitys nykypäivään ottaa eettisen riskin, mutta pitkälti selviää siitä näyttelijävalintojen sekä kevyen otteensa ansiosta. (K-12)
Shelter ei ehkä loista omaperäisyydellä, mutta sen toiminta on mainiota ja siihen uskoo pääosien välisen yhteyden ansiosta. (Ikäraja K-16)
Pillion on Harry Lightonin debyyttielokuva, joka tarkastelee BDSM-parisuhteita Harry Mellingin Colinin ja Alexander Skarsgårdin Rayn kautta. (Ikäraja K-16)
Vaellus tuhoutuneessa maailmassa ei saavuta ensimmäisen Greenlandin kiireen tuntua, ja panokset tuntuvat muutenkin pienemmiltä. (Ikäraja K-16)