Fantasiamaailma Eternia joutuu ilkeän, pääkallonaamaisen Skeletorin hyökkäyksen kohteeksi. Valtakunnan heiveröinen ja mieluummin leikittelevä kuin lasten sotilaskoulutukseen vakavasti suhtautuva prinssi Adam lähetetään maagisen miekan kanssa Maahan turvaan. Valitettavasti pieni poika ei pysty pitämään miekkaa otteessaan.
Adam kasvaa maapallolla nuoreksi mieheksi, joka auliisti jakaa tietoa menneisyydestään kaikille, jotka erehtyvät kysymään. Siksi hän on pysynyt sinkkuna nörttinä, joka ison henkilöstöosaston pidettynä työntekijänä etsii kadonnutta miekkaansa somen avulla.
Jotta fantasiaseikkailu voisi käynnistyä, miekka tietysti löytyy ja pian Adam havaitsee olevansa Eternian raunioilta seuranaan muutama lapsuusvuosilta tuttu hahmo – ja perässään Skeletorin hirviömäiset apulaiset. Valitettavasti Maassa vietetyt vuodet eivät ole valmistaneet konttorirottaa – vaikka kuinka raamikasta – niin miekoilla kuin laseraseilla käytäviin taisteluihin.
1980-luvulla lelusarjana ja sen mainoksina alkanut He-Man and the Masters of the Universe on vuosien mittaan isojen franchisejen tapaan laajentunut moniin eri medioihin. Vuosikymmenten myötä se on tietysti kerännyt myös nostalgiapääomaa. Uusi Masters of the Universe -elokuva pyrkii hyödyntämään lapsuuttaan muistelevien aikuisten pop-kaihoa ja valloittamaan uusia (lapsi)katsojia. Se myös pitkälti onnistuu aavistuksen ristiriitaisissa tavoitteissaan!
Masters of the Universe on uskomattoman hölmö ja äärimmäisen lapsellinen fantasiaseikkailu. Se kuitenkin myös tiedostaa sen itse, mistä johtuen se onnistuu olemaan myös aseistariisuva, hauska ja viihdyttävä. Elokuva käyttää aikaa Adamin esittelemiseen lapsena ja nuorena miehenä, minkä ansiosta hän on samastuttava sankari myös voimiinsa totuttelevana He-Manina.
Iso osa elokuvan onnistumisesta menee pääosaa esittävän Nicholas Galitzinen piikkiin. Vastikään myös Lammasetsivissä toimittajana nähty Galitzine onnistuu tasapainottelemaan Venn-diagrammissa, jonka keskiössä kohtaavat himbo, beefcake ja uskottava muskelisankari. Kiittää täytynee myös ohjaaja Travis Knightia, joka mainioiden stop motion -elokuvien ja parhaan Transformers-elokuvan, Bumblebeen, jälkeen tietää mitä tällainen materiaali vaatii toimiakseen.
Lapsellisuudestaan huolimatta Masters of the Universe on melko väkivaltainen tapaus. Vaikka ikärajassa mennään ”vain” K-12:ssa on siinä taatusti mukana fantasiaympäristön sallimaa joustoa. Mieleen tulee tuore Mortal Kombat, joka yhdisti infantiilia menoa ja erittäin veristä kuvastoa viihdyttäväksi paketiksi. Masters of the Universe ei toki roiskuttelussa mene yhtä pitkälle, mutta tuhoa ja kuolemaa geneerisessä fantasiamaailmassa on luvassa. Se on hieman kuin Jedin paluu steroideissa. Visuaalisesti seikkailu on näyttävä. Cgi:n satunnainen tökkiminen tasapainottuu yllättävän isolla määrällä käytännön efektejä ja maskeerauksia.
Toiminnan vastapainoksi elokuvan huumori on suurimmaksi osaksi käsi/naama-reaktioita mutta myös tahatonta tirskahtelua aiheuttavaa pylly-tasoa. Jared Leton muuten vakuuttavasti ääninäyttelemä Skeletor heilahtelee hahmona välillä liiankin pelleksi, mutta ehkä tarkoitus on ollut lieventää hahmon ulkoista pelottavuutta.
Jos elokuvassa haluaa nähdä jotain syvällistä, niin se käsittelee muun muassa vanhempien hyväksynnän kaipuun ja toksisen maskuliinisuuden teemoja. Melko päälleliimatusti, mutta kuitenkin. ”Älykkäimmillään” elokuva tarjoaa selityksen hahmojen kasarinoloille nimille – Adamia ei (onneksi) koskaan puhutella He-Manina. Vakavoituminen lähinnä hidastaa menoa, mutta muutenkin elokuvaa olisi ollut hyvä virtaviivaistaa. Lähes jokainen kohtaus tuntuu aavistuksen venytetyltä, ja alle kahden tunnin kesto olisi ollut taatusti saavutettavissa.
Jouni Vikman
Masters of the Universe -elokuvan traileri
