Bumblebee

Laadukasta huvittelua koko perheelle tarjoava Bumblebee on ensimmäinen oikeasti hyvä Transformers-elokuva. Toivotaan myös, ettei viimeinen.

2.1.2019 14:03
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 04.01.2019

Michael Bayn hirvittävän huonot Transformers-elokuvat ovat sairaalla tavalla viihdyttäneet robottimätkinnän ystäviä jo yli kymmenen vuotta. Saagan viime vuoden osa Transformers: The Last Knight oli kuitenkin pohjanoteeraus. Kaikki toivo sarjaan oli jo kadonnut, eikä uutiset tulevasta spin-off -elokuvasta kuulostanut yhtään sen paremmalta. Paramountin jättisarja oli kaatumispisteessä, kunnes toivon kipinä (pun intended) syttyi: Travis Knight kiinnitettiin Bumblebeen ohjaajaksi.

Kelataan reilu vuosi eteenpäin niille hetkille, kun Bumblebee saapuu elokuvateattereihin. Valmis lopputuote heijastetaan kankaille. Hauska, toimiva, osalle katsojista jopa nostalginen. Elokuvan päättyessä huulille jää hymy. Hymy, jota yksikään aiempi Transformers-elokuva ei ole saanut aikaan. Knightin elokuva on parasta robottimätkintää ikinä, vaikka ei robottimätkinnästä niin välittäisikään.

Hailee Steinfeld tekee tähän mennessä uransa parhaimman roolin Charliena, juuri kahdeksantoista vuotta täyttäneenä teinityttönä, joka sattumalta löytää hieman epätavallisen kuplavolkkarin. Myös showpainista tutuksi tullut John Cena on yllättävän uskottava Yhdysvaltain armeijan agenttina. Voisipa tätä elokuvaa jopa kutsua Cenan viralliseksi Hollywood-läpimurroksi, vaikkei häntä paljoa kankaalla näekään.

Elokuvan tarina on yllättävän yksinkertainen aiempiin osiin verrattuna. Bumblebee saapuu maahan turvaamaan ja tarkastelemaan planeettaa autobottien tulevan muuton kannalta. Muutaman sattuman jälkeen Bumblebee ajautuu automuodossa pienelle huoltamolle, josta päähenkilö Charlie hänet löytää. Charlie ei vaan satu tietämään, että kyseessä ei ole aivan tavallinen kaara.

Elokuva kääntää perinteisien sankaritarinoiden kulkua antamalla tilaa vahvalle naispääosalle, jättäen sidekick-roolin miehelle. Huumoria elokuvassa on juuri sopivasti, herkempiä hetkiä unohtamatta. Katsojia hemmotellaan myös muun muuassa Rick Astleyn ikivihreällä Never Gonna Give You Up -biisillä.

Kasarihuvittelu ei kuitenkaan jää vain musiikkivalintoihin, myös yleisilme ja miljööt tuovat mukaan mainion ripauksen vanhoja hyviä aikoja (kuten ajalla eläneet sanovat).

Bumblebee raikastaa ja tuulettaa ummehtunutta franchisea. Knight todella osoittaa ymmärtävänsä sarjan todellisen hengen. On syytä toivoa, että Knight jatkaa sarjan parissa, tai mukaan napataan muita tuoreita ohjaajalahjakkuuksia. Kunhan Bayta ei enää päästetä puikkoihin. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

 

Bumblebee -elokuvan traileri

Lisää luettavaa