Charlize Theron on tehnyt elokuvia 1990-luvun puolivälistä asti, mutta vaikka moni niistäkin on ollut kevyen vauhdikas, vasta vuoden 2015 Mad Max: Fury Road osoitti Theronin kyvyt myös toimintatähtenä. Sekään ei valmistanut hurjaan menoon, jota Atomic Blondessa nähdään.
Lähes 180-senttinen Theron on aina ollut näyttävä ilmestys, mitä on korostanut hänen elokuvan tekemistä edeltänyt mallin uransa. Sitäkin ennen hän haaveili balettitanssijaksi ryhtymisestä. Tanssikoulutus näkyy tavassa, jolla Theron heittäytyy Atomic Blonden lukemattomiin toimintakohtauksiin. Ne näyttävätkin sanalla sanoen upeilta.
Atomic Blonde perustuu Anthony Johnstonin kirjoittamaan ja Sam Hartin kuvittamaan sarjakuvaan The Coldest City. Nimenmuutos saa pohtimaan, onko tarkoitus irrottaa Theronin esittämä Lorraine Broughton viitekehyksestään ja rakentaa tälle maailmalla seikkailevan nais-Bondin franchise. Johnstonin kirjoittama The Coldest Winter -sarjis nimittäin sijoittuu Cityn tavoin Berliiniin, mutta aikaan ennen sen tapahtumia. Broughtonin hahmo ei siis ole siinä mukana.
Alkuteoksen tavoin Atomic Blonde tapahtuu kahdessa aikatasossa vuonna 1989. Kehyskertomuksessa Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen tiedustelupamput kovistelevat Broughtonia kuulusteluhuoneessa Berliinin muurin murtumisen jälkeen. Jokin on selvästi mennyt pieleen keikalla muurin vielä rajaamassa kaupungissa. Sitä selvitellään takaumissa.
Kommunismi on murenemassa, se on jo selvää, mutta kukaan ei tiedä mitä se merkitsee koko maailmalle ja etenkin keskellä kommunistista Itä-Saksaa sijaitsevalle kahtia jaetulle Berliinille. Kaupunki kuhisee eri maiden tiedustelupalvelujen edustajia, ja myös Broughton saa käskyn lähteä paikan päälle, kun toinen brittiagentti murhataan ja arkaluontoista tiedusteluinformaatiota vakoojista ja kaksoisagenteista sisältävä tiedosto joutuu hukkateille.
Itä- ja Länsi-Berliinin välille on kehittynyt 1960-luvulta lähtien mielenkiintoinen ideologinen ja kaupallinen riippuvuussuhde, eikä aina ole selvää kenen asialla kaupungin tavoille oppineet operaattorit ovat – vai ajavatko he vain omaa etuaan. Tällainen epämääräinen tapaus on James McAvoyn esittämä Percival, jonka pitäisi olla Broughtonin yhdyshenkilö.
Loppujen lopuksi ei ole niinkään oleellista kuka tekee mitä ja kuka pettää ketä. Juonta alkaa lopulta olla itse asiassa liikaakin, ja meno uhkaa paikoin mennä liiankin monimutkaiseksi. Oleellisinta sisältöä ovat juonenkäänteiden mahdollistamat pitkät ja näyttävät, John Wickin mieleen tuovat tappelu- ja toimintakohtaukset. Niitä on turha etsiä alkuteoksesta, sillä ne on tuonut mukanaan nimenomaan John Wickia tehnyt, stuntnäyttelijästä ohjaajaksi ryhtynyt David Leitch.
The Coldest City -sarjakuva tyylitteli mustalla ja valkoisella, Atomic Blonde luo mustan pörssin ja salaisten suhmurointien Berliiniin mukavaa dekadenssia betonilla ja neonilla. Kokonaisuuden kruunaa jykevä soundtrack aikakauden hittejä.