Café de Flore on häkellyttävän täydellinen elokuva. Ensi hetkistä aina kankaan pimenemiseen asti se pitää aistit valppaina eikä tarjoa katsojalle mitään valmiiksi pureskeltuna. Jokainen kuva on täydellisesti omalla paikallaan. Kaikessa kankaalle piirtyvässä tuntuu jatkuvasti olevan niin monta tasoa, että elokuvan avautuminen ei missään vaiheessa käy liian helpoksi. Usein elokuvan teossa kakkoseksi jäävä äänimaailma on nostettu arvoiselleen tasolle.
Päähenkilö Antoine Codin (Kevin Parent) on nelikymppinen maailmaa kiertävä huippu-dj, joka eräässä kohtauksessa sanoo rakastavansa äänen leikkaamista. Lause on kuin suoraan kanadalaisohjaaja Jean-Marc Valléen suusta. Nimenomaan äänen äkkinäistä leikkaamista hän harrastaa, ja hyvä niin koska juuri leikkaukset lisäävät poltetta rintaan ja luovat odotusta siitä mitä on tulossa. Ylistäessäni tätä elokuvaa puhun vain omasta kokemuksestani, koska siihen saattaa vaikuttaa myös pitkäaikainen rakkauteni kappaleeseen, joka on koko elokuvan pohjana. Britti-dj Matthew Herbertin Café de Flore luo mielenkiintoisen jatkumon ja yhteyden elokuvan kahden aikakauden välille.
Yksi tarina sijoittuu tämän päivän Montréaliin, missä Antoine Codin elää onnellista perhe-elämää kahden tyttärensä sekä rakastamansa naisen kanssa: ”hänellä on kaikki syyt olla onnellinen ja järkeä ymmärtää se”. Toisessa ajassa 1960-luvun lopulla elävät äiti (Vanessa Paradis) sekä tämän 7-vuotias mongoloidi poika ”jolla ei ole mitään syytä olla onnellinen, eikä myöskään järkeä ymmärtää sitä, onneksi”. Vasta aivan elokuvan lopussa nämä kaksi maailmaa kietoutuvat toisiinsa yllättävällä ja henkeä salpaavalla tavalla.
Elokuvan punaisena lankana ovat rakkaus ja luopuminen. Keitä me toisillemme olemme? Onko rakastumisen tunne pelkkää synapsien liikettä aivoissa vai voiko siihen liittyä romanttisempikin todellisuus? Keitä me olemme olleet ennen tätä elämää? Elokuva antaa näille kysymyksille lähes tyhjentävän vastauksen. Tarina liikkuu mystisyyden rajapinnassa mutta juurevasti jalat vahvasti maan mullassa, sydäntä vavahduttavassa beatissä, elämän sykkivässä rytmissä.
Musiikki, äänimaailma ja aikakausilla leikittely saavat elokuvan tuntumaan lähes ylimaalliselta kokemukselta. Ohjaajan aikaisemmat teokset C.R.A.Z.Y ja The Young Victoria ovat myös olleet hyvin musiikkipainotteisia. Café de Floren tarina on hienosti kirjoitettu, näyttelijät uskottavia ja toteutus etsii vertaansa. Elokuva kannattaa kokea, nähdä ja kuulla.
Café de Flore -elokuvan traileri
Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa