Chaplinin pojat

/ GENRE , ENSI-ILTA 03.07.2015 TÄHDET

Kun Charlie Chaplin kuoli kodissaan Sveitsissä, se ei jäänyt hänen viimeiseksi esiintymisekseen otsikoissa. Kaksi konnaa päätti kidnapata hänen arkkunsa lunnaiden toivossa järkyttäen uneliasta Corsier-sur-Veveyn pikkukaupunkia.

Rötöstelijä Eddy (Benoit Poelvoorde) vapautuu vankilasta. Ainut häntä odottava ihminen on hänen ystävänsä Osman (Roschdy Zem), joka vanhaa velkaa sovittaakseen majoittaa Eddyn luokseen – kunhan Eddy pysyy kaidalla tiellä. Joulu lähestyy, kaverukset ovat p.a. ja Osmanin vaimo tarvitsisi kalliin leikkauksen. Epätoivo luo epätoivoisia ratkaisuja ja Eddy saa idean: mitä jos he kidnappaisivat juuri kuolleen Chaplinin?

Vuoden 1977 tositapahtumat suorastaan kerjäävät tulla filmatuiksi ja ranskalaisohjaaja Xavier Beauvois luopui tavaramerkinomaisesta synkkyydestään sen tehdäkseen. Kannattiko? Ei aivan. Chaplinin pojat on pinnallinen farssi, joka ei vie mukanaan eikä juuri hauskuuta. Ottaen huomioon kuinka paljon parempi Beauvoisin edellinen elokuva Jumalista ja ihmisistä oli, komedia ei selvästikään ole hänen vahvuutensa.

Elokuvan epäonnistumisen perussyy on, että vaikka sen huumorin pitäisi kirvota koheltavan Poelvoorden ja vakavan Zemin eriparisuudesta, heidän välillään ei ole juuri mitään kemiaa. Ja kuten Laurel ja Hardy, Abbott ja Costello sekä Lemmon ja Matthau ovat toistuvasti todistaneet, kaikki on kiinni siitä. Beauvaisin hahmot muistuttavat lähinnä nuijaa ja tosinuijaa mutta ilman näiden charmia.

Einsteinin kuulun sanonnan mukaan on vain kaksi ääretöntä: maailmankaikkeus ja inhimillinen typeryys, eikä hän ole varma ensinmainitusta. Eddy ja Osman osoittavat fyysikon olleen oikeassa. Beauvais tuntuu pitävän hahmoistaan enemmän kuin nämä ansaitsevat. Se näkyy hauskoiksi tarkoitetuissa kohtauksissa, kuten kun kaksikko nevottelee Chaplinin perheen hovimestarin kanssa vain saadakseen kuulla olevansa jo neljänsiä saman vaateen esittäjiä, tai kun he yrittävät todistaa pitävänsä kyseistä arkkua hallussaan. Vaikka ohjaaja yrittää pitää sävyn keveänä, on vaikea samastua typeriin haudanryöstäjiin. Vain Jim Carrey voisi saada homman vedettyä läpi.

Ohjaaja käsittelee ”tositapahtumataustoja” melko vapaasti. Hän on muuttanut hahmojen kansallisuuksia ja muokannut faktoja. Selvin tapaus on ilmeisen ylimääräinen juoniaihio, jonka ainoa tarkoitus tuntuu olevan nimekkään näyttelijän lisääminen joukkoon (Chiara Mastroianni näyttäytyy sirkuksen omistajana / potentiaalisena lemmenkohteena). Ei riitä, että hahmot ovat Pikku kulkurin tapaan ressukoita. Siltä varalta, että se menee joltain ohi, yksi heistä myös työskentelee klovnina. Vähemmän hienovaraista vertauskuvaa on vaikea keksiä.

Elokuva sai Chaplinin perheen siunauksen. Beauvais kuvasi oikeassa huvilassa ja käyttää tähden poikaa ja lapsenlasta välähdyksenomaisessa kohtauksessa. Ei ihme, että perhe esitetään imartelevassa valossa. Chaplinin pojat ylistää heitä Michel Legrandin suureellisen musiikin säestämänä, mikä tuo mieleen mykkäfilmin esittämisen yli-innokkaan pianistin säestyksellä.

 



Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa