Saksalainen Franz Rogowski tuntuu olevan nykyään kaikissa euroleffoissa. Mieheltä tulee teattereihin miltei samanaikaisesti sekä Disco Boy että Hetkessä. Molemmat hyviä elokuvia, joten mikäpä hänessä, onhan Rogowski erinomainen näyttelijä.
Rogowski esittää Valko-Venäjältä kaverinsa kanssa pakenevaa Alekseita. Kaverukset suuntaavat kohti Pariisia, jossa heidän pitäisi liittyä muukalaislegioonaan. Samaan aikaan Jomo ja hänen siskonsa taistelevat Nigerin suistossa imperialistisia riistoöljy-yhtiöitä vastaan.
Aleksei läpäisee legioonan armottoman koulutuksen ja hänet lähetetään suojelemaan kyseisten öljy-yhtiöiden pumppaamoja väkivaltaisilta sisseiltä. Aleksei ja Jomo kohtaavat lopulta pimeässä viidakossa. Heidän tarinansa yhtyvät toisiinsa ikuisesti.
Disco Boy on hienon näköinen ja upealta kuulostava trippi kohti rikkinäistä psyykeä. Elokuva on parhaimmillaan sen runollisemmissa ja taiteellisemmissa kohtauksissa, draamapuoli ei vedä aivan yhtä kovaa. Leffa ei myöskään paljasta itsestään juuri mitään ja jättää katsojan ihmettelemään metakerrontaansa ja vertauskuviaan.
Disco Boy voitti Berliinin elokuvajuhlilla Hopeisen karhun Hélène Louvartin upeasta kuvauksesta, ja ranskalainen elektroartisti Vitalic on säveltänyt elokuvan hienon retrofuturistisen soundtrackin. Tämä audiovisuaalinen dynamo yhdistettynä alkukantaiseen matkaan kohti mielensopukoita loihtivat valkokankaille jotain kohtalaisen erikoista. Disco Boy on paljon velkaa Joseph Conradin Pimeyden sydämelle, mutta se on harvoin mikään negatiivinen asia.
Niko Ikonen