Joukko sotilaita etsii vastalääkettä vuoden 2033 Britanniaa uhkaavaan tappajavirukseen erittäin viihdyttävässä, väkivaltaisessa ja genreviitteitä tulvivassa scifitoimintaelokuvassa.
Brittiläisestä Neil Marshallista, 37, on kehittynyt kuudessa vuodessa maailman genreohjaajien kärkeen kuuluva tekijä. Ohjattuaan esikoispitkänään erinomaisen ihmissusikauhun ja toimintaelokuvan risteytyksen Dog Soldiers (2002) Marshall todisti kuuluvansa potentiaaliseen mestariluokkaan loistavalla maanalaisen kauhun vyörytyksellä The Descent – Loukussa (2005).
Doomsday on Marshallin kolmas pitkä elokuva ja tähän mennessä kunnianhimoisin saavutus. Vaikutteensa 1980-luvun postapokalyptisistä toimintaelokuvista sekä viimeaikaisista brittiläisistä dystopioista hakeva teos ei yllä samalle tasolle kuin Marshallin edellinen ohjaus, mutta tarjoaa silti nautittavan kaksituntisen genre-elokuvan ystäville.
Nykyhetken Iso-Britanniaan sijoittuva tarina käynnistyy, kun herkän lempinimen “viikatevirus” saanut pandemia ryhtyy tekemään tuhoaan. Ruttoa muistuttava tauti lähtee leviämään Skotlannista, josta hallitus evakuoi mahdollisimman monta tervettä kansalaista ja rakentaa valtavan muurin estääkseen saastuneita pakenemasta. Elämä sen sisäpuolella taantuu keskiaikaiselle tasolle, jossa ryöstöt, raiskaukset, murhat ja lopulta kannibalismi astuvat osaksi ihmisten painajaismaista arkea.
Tarina siirtyy vuoteen 2033. Muu maailma on kääntänyt selkänsä saarivaltiolle, jonka kehitys on pysähtynyt ja kansalaisten hyvinvointi romahtanut. Viikatevirus on yhä aktiivinen ja onnistunut siirtymään Englannin puolelle. Pieni toivonkipinä herää, kun kokonaan kuolleeksi luullussa Skotlannissa havaitaan elonmerkkejä. Mikäli alueella todella on eloonjääneitä, he ovat virukselle immuuneja ja kantavat siten elimistössään vastalääkettä. Hallitus lähettää Skotlantiin eliittisotilaista koostuvan tiedusteluryhmän, jonka tehtävä on tuoda takaisin edes yksi selviytyjä.
Marshall pystyttää tarinalleen kunnianhimoiset puitteet heti alusta lähtien ja onnistuu myös tukemaan niitä. Toimintaelokuvan säännöille alistettu maailmanlopunvisio on erinomainen yhdistelmä karnevalistista hauskanpitoa ja säälimätöntä futuristista painajaista, josta on jo osuvasti todettu, että kyseessä on kuin “Mad Max Baz Luhrmannin ohjaamana”.
Doomsday ruokkii tulevaisuusangstia ollen silti tietoisen sarjakuvamainen. Harkitut ylilyönnit, kuten uusprimitiivien ihmisgrillauskekkerit, ovat tahallisia ja tarkkaan ammuttuja sokkeja, jotka viestittävät ettei kokonaisuutta kannata ottaa liian vakavasti. Marshall ei muutenkaan pidättele verihanoja, vaan maalaa yhden vuoden toistaiseksi väkivaltaisimmista visioista.
Noin 20 miljoonalla eurolla tuotettu elokuva on visuaalisesti näyttävä ja enemmän vanhan koulukunnan fysiikkaan kuin tietokonelaskelmiin luottava tuote. On myös ihailtava Marshallin kykyä luoda rujo-otteista, kaoottista toimintaa aikana, jolloin kaikki action-elokuvat näyttävät jokseenkin samalta MTV-sukupolvelle sovitetulta kiiltokuvamoskalta.
Kyseessä on teeskentelemätön tyylilajicocktail ja vilpitön rakkauskirje 1970- ja 80-lukujen vastineilleen, elokuville kuten Asfalttisoturi (1981) ja Pako New Yorkista (1981). Marshall ei piilottele esikuviensa vaikutusta, ja miksi pitäisikään?