Lihan kauhuista ja seksuaalisesta tuhosta mestariteoksia jo 30 vuotta loihtinut David Cronenberg on pystynyt uudistumaan ja yllättämään toistuvasti 2000-luvulla. Ralph Fiennesin tähdittämä Spider (2002) oli cronenbergiläisittäin häkellyttävän intiimi ja alakuloisella pohjavireellä höystetty kuvaus hullun miehen hauraasta mielestä ja sen sopukoihin kätketystä salaisuudesta. Viggo Mortensenin pääosittama kosto- ja selviytymistrilleri A History of Violence (2005) palautti Cronenbergille ominaisen äärigraafisuuden, onnistuen samalla fuusioimaan toimintagenren konventiot tekijälleen yllättäviin perhearvoihin. Sekä sanomaan jotain perimmäisellä tasolla todellista väkivallan ja miehisyyden ikiaikaisesta symbioosista.
Nyt Cronenberg yllättää taas ja ehkä vahvemmin kuin koskaan aiemmin. Eastern Promises on ultraväkivaltainen mafiadraama, mikä on jo itsessään uusi aluevaltaus, mutta samalla syvältä koskettava kuvaus ulkopuolisuudesta ja yksinäisyydestä, isien ja lasten synneistä, sekä luottamuksesta ja menetyksestä. Samalla kyseessä on 64-vuotiaan Cronenbergin ensimmäinen ohjaus, joka on purkitettu kokonaan Kanadan ulkopuolella.
Joulukuiseen Lontooseen sijoittuvassa tarinassa Naomi Watts tulkitsee puoliksi venäläistä kätilöä, Annaa, joka ryhtyy selvittämään synnytykseen kuolleen venäläisen tytön taustaa. Ainoina johtolankoina toimivat tytön päiväkirja ja ravintolan mainoskortti johdattavat Annan suoraan pelätyimmän venäläisen mafian, vori v zakonen, sisäpiiriin.
Siellä Anna tutustuu autonkuljettajana toimivaan Nikolaihin (Mortensen), joka on päättänyt yletä perheen hierarkiassa hinnalla millä hyvänsä. Mutta vielä vaarallisempi kuin Nikolai on hänen isänsä, ravintolaa kulissina pyörittävän mafiapomo Semjonin (Armin Mueller-Stahl) henkisesti ja fyysisesti alistama poika Kirill (Vincent Cassel), joka on juuri raivannut raa’asti tieltään ilmiantajaksi paljastuneen ja kostonhimoiseen tšetšeenimafiaan kuuluneen ystävän.
Oscar-ehdokkuuden Stephen Frearsin elokuvan Dirty Pretty Things (2002) käsikirjoituksesta saanut Steven Knight ja Cronenberg pelaavat mestarillisesti gangsterigenren kliseillä, joita hyödynnetään poikkeuksellisen täyteläisen henkilödraaman rakentamisessa. Korttinsa yllättävän nopeasti ja itsevarmasti kääntävä tarina ei lopulta kärsi lainkaan totuuden aluksi kiirehdityltä tuntuvasta paljastamisesta, sillä se raivaa tietä loistavalle henkilökerronnalle.
Mihin Eastern Promises lopulta johtaa, on ihon alle porautuva ja lopputekstien käynnistyessä väreet selkään nostattava, suorastaan oopperamaisiin mittoihin kasvava asetelma. Se huokuu yhtäaikaista rauhaa ja toivoa sekä uhkaa ja lähestyvää kärsimystä. Kyseessä on eräs transgressiivisen elokuvan taitureihin kuuluvan Cronenbergin rohkeimmin omia asetelmiaan ja genrerajojaan ruhjovista teoksista. Elokuvan hallitseviin tunnelmiin kuuluu jo aiemmin ilmassa leijuva pahaenteisyys, jota vasten sen kolme brutaalia väkivaltajaksoa – kaksi lyhyempää ja yksi varsin pitkä – toimivat lähes sähköiskun tavoin. Kuten jo A History of Violence osoitti, realistisessa kontekstissa liikkuessaan Cronenberg jakaa graafisia iskuja body horror -ulottuvuutta säästeliäämmin, mutta lataa niihin sellaisen voiman että herkkävatsaisempia on syytä jälleen varoittaa.
Viggo Mortensen, jonka on raportoitu matkustaneen ennen kuvauksia yksin Venäjälle opiskelemaan mafiajengien tapakulttuuria, Uralin-murretta ja vankilatatuointien merkitystä, tekee pääosassa tour-de-force-esityksen jonka väkevyydelle vetää vertoja vain 1990-luvun alun huippuroolit elokuvissa Reflecting Skin – lapsuuden loppu (1990) ja The Indian Runner (1991). Mortensenin Nikolai on täydellinen yhdistelmä uhkaa, salaperäisyyttä ja lähes askeettisiin mittoihin sisäistettyä fyysistä kontrollia. Lopputulos on viileä ja pelottava, mutta myös sääliä herättävä ja emotionaalisesti arpeutunut hahmo.
Vincent Cassel, joka ei ole lainkaan huono roolissaan, jää armotta Mortensenin varjoon. Naomi Wattsin enkelimäinen Anna toimittaa kaivatun vastapainon elokuvan rujolle maskuliinisuudelle. Pianisti David Helfgottin isän roolista Loistossa (1996) lähtien vakuuttanut Armin Mueller-Stahl tekee täydellisen hyytävää työtä lähes paholaismaisena ja lempeän julkisivun taakse piiloutuvana mafia-patriarkkana.