Vuonna 2022 ilmestyi Baz Luhrmannin mainio elämäkertaelokuva Elvis. Sitä varten räiskyvän värikkäästä tyylistään tunnettu ohjaaja oli etsinyt ennennäkemätöntä kuvamateriaalia supertähdestä. Siinä hän onnistui, mutta valitettavasti ilman toimivia ääniraitoja.
Pari seuraavaa vuotta Luhrmann tiimeineen restauroi filmimateriaalia ja synkronoi siihen ääntä olemassa olleista lähteistä. Hän yhdisti muutaman dokumentti- ja konserttielokuvan materiaalia haastattelunpätkiin ja lopputuloksena on jotain, joka ei ole konserttitallenne mutta ei tähtidokumenttikaan vaan ennen kaikkea muotokuva upeasta esiintyjästä ja kunnianosoitus legendalle.
Elokuvan kehykseksi Lurhmann on valinnut 1970-luvun Elviksen upeimmillaan live-esityksissä ja leikannut sen sekaan pätkiä eri aikakausilta kulissien takaa, studioharjoituksista ja haastattelutilaisuuksista. On suorastaan taianomaista, kuinka satunnaisista puheosuuksista huolimatta tuntuu siltä kuin puolentoista tunnin ajan seuraisi yhtä ja samaa konserttia.
EPiC toimii parhaiten Luhrmannin oman Elvis-elokuvan perään katsottuna. Kun tiedämme, millaista tähden todellisuus häntä ohjaavien voimien käsissä oli, EPiC:n haastattelupätkät saavat sarkastisen sävyn. Jos vuoden 2022 elokuva ei ole tuttu, voi ehkä jättää arviosta yhden tähden pois. Jos ei ole sitä mieltä, että Elviksellä oli yksi upeimmista viihdemaailman äänistä, ellei upein, riippumatta siitä kuinka paljon tähteä sen ympärillä oli, voinee tiputtaa toisenkin tähden – mutta voiko kukaan oikeasti olla sitä mieltä?
Kohdettaan selvästi rakastava EPiC saa fanin hihkumaan riemusta tähden karisman edessä ja samalla pyyhkimään silmäkulmaa ajatellessa mitä kaikkea tämä olisi voinut olla, jos olisi saanut itse päättää kohtalostaan.
Jouni Vikman
EPiC: Elvis Presley in Concert -elokuvan traileri
