Formula 1, tuo autourheilun kiistaton kuninkuusluokka, on tullut pitkän matkan 1950-luvun mestarin Juan Manuel Fangion (1911–1995) tai 60-luvun Jim Clarkin (1936–1968) aikojen nykypäivän huipputeknisiin ajopeleihin. Se mikä ei ole muuttunut, on itse kilvanajo.
Niinpä 1990-luvun alun nuori lupaus, nykyään erilaisia lyhyitä kisakuskinpestejä pienten palkkioiden toivossa ajava Sonny Hayes (Brad Pitt) roikkuu edelleen mukana kuvioissa, vaikka monien mielestä hänen parasta ennen -päiväys on mennyt. Jos sitä oikeastaan koskaan edes olikaan. Hän asuu pakettiautossa etsien uusia pestejä.
Elokuvan alussa hän on ajamassa Daytona 24 h -kisaa joukkueensa yhtenä kuskina. Kun muilta homma ei oikein luonnistu, pitää Sonnyn hoitaa lähes yksinään voitto kotiin. Kisan jälkeen hän ei halua taikauskonsa takia koskettaa voittopokaalia mutta lunastaa kyllä palkkasekkinsä.
Yllättäen Sonnyn ruokahetken keskeyttää periamerikkalaisessa takamaiden dinerissa hänen entinen tallitoverinsa Ruben (Javier Bardem). Sillä aikaa kun Sonny on kaikki nämä 30 vuotta kärvistellyt hanttihommia ja nähnyt painajaisia uransa päättäneestä kolarista Espanjan Jerezin moottoriradalla yrittäessään ohittaa legendaarista Ayrton Sennaa, on Rubenista tullut F1-talli APXGP:n omistaja. Talli on suurissa vaikeuksissa, se on kauden puolivälissä sarjan hännänhuippuna nollalla pisteellä. Ruben tarvitsee, vastoin joka ikisen ihmisen odotuksia, kokeneen kehäraakin palveluksia toisen kuskin ollessa lupaava mutta kokematon ja kuumapäinen britti Joshua Pearce (Damson Idris) ja toisen kuskin puuttuessa kokonaan.
Aluksi Sonny tietenkin kieltäytyy. Mutta jollei hän olisi tarttunut tarjoukseen, olisi elokuvasta tullut melko lyhyt.
Urheiluelokuvat tuppaavat noudattamaan samaa tylsää kaavaa – tuskien kautta voittoon. Sitä samaa on nähtävissä tämänkin elokuvan suuressa kaaressa, mutta fiksummin kuin monessa vertaisessaan. Autourheiluelokuvista tämä on selvästi parempi kuin vaikkapa Renny Harlinin kökkö Driven tai parin vuoden takainen jäykkä patsastelu Gran Turismo ja nousee samalle tasolle James Huntin ja Niki Laudan välisestä kilpailusta kertovan Rushin kanssa.
Elokuva on lähtenyt liikkeelle Brad Pittin eräänlaisena intohimoprojektina. Sitä on kuvattu vuosien 2023 ja 2024 aikana lukuisilla oikeilla kilparadoilla F1-viikonloppujen aikana, joten mukana vilahtaa lukuisa määrä oikeita kuskeja ja tallipäälliköitä silloisissa talleissa. Myös Suomen oma Valtteri Bottas sekä vilahtaa kuvassa että hänet jopa oikein mainitaan nimeltä.
Se, mikä erityisesti erottaa F1:n monesta muusta urheiluelokuvasta, on fiksu ja riittävän monipolvinen käsikirjoitus. Siitä vastaa mm. Top Gun: Maverickin kirjoittamisesta vastannut Ehren Kruger. Vaikka tarinan lopputulos saattaa olla nokkelalle genrentuntijalle selvää, siihen päästään kiinnostavien käänteiden saattelemana. Lisäksi sen keskeiset hahmot, muutkin kuin taitavat ja karismaattiset Brad Pitt ja Javier Bardem, on hyvin kirjoittu. Heille on annettu lihaa luiden päälle ja tuntuvat oikeilta ihmisiltä. Tarinan silmiemme eteen on loihtinut niin ikään uudemman Top Gunin ohjannut Joseph Kosinski.
Elokuvan katsoakseen ei tarvitse olla lajin asiantuntija, sillä kisojen kenttäkuuluttajalle on kirjoitettu riittävät taustoitukset kisatilanteen seuraamiseksi sen menemättä silti yliselittämiseksi. Käsikirjoittaja Kruger on selvästi perehtynyt F1:n monimutkaisiin sääntöihin, joista hän on dramaturgillisesti ottanut paljon irti tarinan käänteisiin.
Hannu Liekso
F1 -elokuvan traileri
