Arvostetun teatterikoulun pääsykokeessa Stellalta (Nadia Tereszkiewicz) kysytään, miksi hän haluaa näyttelijäksi. Hän vastaa, että katsottuaan itseään peilistä eräänä iltana hän alkoi pelätä elämänsä valuvan hukkaan, nuoruutensa pakenevan.
Italialais-ranskalaisen Valeria Bruni Tedeschin ohjaamassa elokuvassa Forever Young on pitkälti kyse nuoruuden elämisestä täysillä ja ajankulun pysäyttämisen halusta. Tähän tematiikkaan sukelletaan intohimoisten näyttelijäopiskelijoiden kautta, jotka eivät pidättele tunteitaan eivätkä karsasta uusia kokemuksia.
Elokuvassa seurataan kahtatoista parikymppistä näyttelijäopiskelijaa, jotka hyväksytään oppilaiksi kuuluissaan Nanterren Théâtre des Amandiers -teatterikouluun. Koulua johtaa legendaarinen Patrice Chéreau (Louis Garrel).
Näyttelijänä uransa aloittanut Valeria Bruni Tedeschi opiskeli itse kyseisessä teatterikoulussa, joka sijaitsee Pariisin esikaupunkialueella. Elokuva onkin osittain omaelämäkerrallinen.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1980-luvulle. Aikakaudelle tyypillisten teatteriopintojen metodien kuvaus vuoroin huvittaa ja toisinaan taas liikuttaa.
Teatterikoulu on oma suljettu maailmansa. Ihmissuhteet sekoittuvat ja useimmat opiskelijat harrastavat seksiä ristiin. Niinpä erään opiskelijan kumppanin HIV saa aikaan laajan paniiikkireaktion. Huumeet ovat koulussa arkipäivää, ja niiden avulla myös opettajat ja teatteriohjaajat toimivat.
Päähenkilöksi elokuvassa nousee Stella, jota tulkitsee hienosti suomensukuinen Nadia Tereszkiewicz (Ranskassa syntyneen näyttelijän äiti on suomalainen ja isä puolalainen).
Tereszkiewiczin läsnäoloa kameran edessä on ilo seurata. Hän onnistuu tuomaan Stellaan hahmoon sellaista syvyyttä ja paljautta, että se vetää katsojaa puoleensa lähes maagisesti.
Yläluokkainen Stella rakastuu epävakaaseen ja arvaamattomaan Étienneen (Sofiane Bennacer), jonka kautta käsitellään melko pintapuolisesti yhteiskuntaluokkien välisiä etäisyyksiä ja addiktiota. Suhteen kuvaus ei ole elokuvan parasta antia, ja se vie tarinalta hieman liikaa tilaa.
Opiskelijajoukkoon kuuluu myös energinen punapää, Stellan paras ystävä Adèle (Clara Bretheau), joka erottuu värikkyydelleen jopa suurten taiteilijoiden joukossa. Adèle edustaa Stellalle estotonta vapautta. Tätä kiinnostavaa ystävyyssuhdetta olisi voinut tutkia elokuvassa syvemminkin.
Parhaita kohtauksia elokuvassa ovat ne, joissa näytetään ohjaajia ja näyttelijäopiskelijoita työssään. Kiinnostavinta on seurata, kuinka ryhmä toimii yhteen ja kuinka energia, innostus ja tunteet valjastetaan näyttelijöiden työvälineiksi.
Katsoja pääsee kurkistamaan, minkälaista teatterikoulussa opiskelu saattoi olla ennen erikoistehosteiden ja hulppeiden lavasteiden aikakautta, kun keskiössä olivat paljaammin näyttelijät ja heidän raaka energiansa.
Elokuvan pehmeät ääriviivat, kirkkaat värit ja utuinen kaupunkikuva kuljettavat jo menetettyyn maailmaan. Forever Young saa kaipaamaan aikaa, jolloin läsnäolo oli nykyistä painavampaa. Nostalgia on tärkeä elementti Bruni Tedeschin elokuvassa, mutta menneen maailman kaipuu piirretään esiin säröineen ja aikakauden isot ongelmat paljastaen.
Itsekeskeisten teatteriopiskelijoiden sekoilu ja ylenpalttinen draama saattaa käydä joillekin katsojille turhan raskaaksi, mutta juuri se tekee elokuvasta aidonoloisen.
Bruni Tedeschi on kirjoittanut käsikirjoituksen yhdessä Noémie Lvovskyn ja Agnès de Sacyn kanssa. Elokuva etenee episodein, mutta kohtauksesta toiseen siirrytään soljuvasti. Ratkaisu tuntuu oikealta, ja se kuvastaa hienosti opiskelijoiden pienen maailman rajattomuutta.
Susanna Bono
Forever Young -elokuvan traileri
