Kuinka hulluus, julmuus ja sadismi asettuivat älyn, taiteen ja nerouden naapureiksi, eli kuinka Hannibalista tuli kannibaali? Tähän vastaa tri Hannibal Lecterin luoneen Thomas Harrisin viides romaani, joulukuussa julkaistu Hannibal Rising (2006), jonka ohella Harris on tehnyt ensi kertaa itse käsikirjoituksen vain kaksi kuukautta myöhemmin ilmestyvään elokuvaan. Lecter-hahmoon elokuvaoikeudet jo Michael Mannin mestariteoksesta Psykopaatin jäljillä (Manhunter, 1986) lähtien omistanut Dino De Laurentiis palkkasi Harrisin työstämään käsikirjoitusta yhtä aikaa romaanin kanssa. Samalla kyseessä on Mannin elokuvan ohella ainoa Lecter-filmatisointi, jonka nimiroolissa ei nähdä Anthony Hopkinsia. Syy on selvä: Nuori Hannibal kertoo nimensä mukaisesti Hannibal Lecterin nuoruudesta, kyseessä on siis niin sanottu prequel eli esiosa.
Nuori Hannibal alkaa Liettuasta vuonna 1944 ja seuraa Lecterin perheen – isän, äidin, alle kymmenvuotiaan Hannibalin ja vielä nuoremman Misha-sisaren – pakoa sukulinnastaan. Vanhemmat saavat nopeasti surmansa ja lapset päätyvät natsimielisten sotarikollisten kynsiin. Kahdeksan vuotta myöhemmin julmilta sotilailta yksin pakoon päässyt Hannibal (Gaspard Ulliel) on varttunut teini-ikäiseksi rujossa orpokodissa, josta tämä pakenee Pariisiin setänsä lesken, kauniin kirjailija Lady Murasakin (Gong Li) luo.
Murasakin luona Hannibal tutustuu taiteen, musiikin ja kirjallisuuden maailmaan, sekä aloittaa lääketieteen opinnot, osoittaen erityistä lahjakkuutta anatomian alueella. Murasaki myös auttaa Hannibalia avaamaan painajaisten tukkiman muistinsa, joka sisältää totuuden Mishan hirvittävästä kohtalosta. Tämän tapahduttua Hannibal päättää jäljittää jokaisen Mishan kuolemaan osallisista miehistä ja tappaa nämä mitä julmimmalla tavalla.
Yllättäen Harris ei ole kirjoittanut Nuoresta Hannibalista psyykeen syvimpään pimeyteen porautuvaa, syntymässä olevan hirviön huikeaa psykologista muotokuvaa, vaan tarjolla on melko suorasukainen kostotarina. Hannibalin kehittyminen ihmispaholaiseksi peilataan lähes yksinomaan sodan kauhujen ja pikkusiskon ääribrutaalin kohtalon tuotteena, jonka jälkeen elokuvan kolmas näytös koostuu lähes pelkästä oman käden oikeuden jakamisesta. Myös Hannibalin ja Murasakin vihjailtu rakkaustarina jää puolitiehen.
Yleensä hassuista rooleista tuttu Rhys Ifans (Notting Hill, Human Nature) nähdään tällä kertaa yli-inhottavassa osassa sotarikollisten pomona, jonka megailkeys kolistelee jo karikatyyrin rajoja. Gong Li tekee puolestaan Miami Vice -rooliaan muistuttavan, salaperäisen ja moraaliltaan ambivalentin kaunottaren osan, jota katsoo toki jälleen mielellään. Hannibalia tulkitseva ranskalainen Gaspard Ulliel (Pitkät kihlajaiset) on lopulta ongelmallisin tapaus. Ullielissa on kieltämättä komean sadistin charmia ja luontaista sisäänrakennettua uhkaa, mutta samalla tämän näytteleminen on osin teatraalista ja englanninkielinen dialogi jopa hieman kömpelöä.
Kuten sanottu, Harrisin käsikirjoitukselta olisi odottanut enemmän kuin mihin Nuori Hannibal lopulta luisuu melko hengettömässä kostonjanossaan. Samalla kuitenkin kumarrus ohjaaja Peter Webberille (Tyttö ja helmikorvakoru), joka on työstänyt sisällön latteudesta huolimatta juovuttavan kauniin, lähes maalauksellisten kuvakompositioiden, värimaailman ja pidättelemättömän ultraväkivallan sekoituksen.