Nykyään tulee harvemmin vastaan elokuvia, joiden ikäraja on K-18. Varsinkin, jos kyseessä on rikosdraama ennemmin kuin yliluonnollinen kauhuelokuva tai splatterkomedia. Lars von Trierin uudelle The House That Jack Built -elokuvalle sellainen on kuitenkin annettu. Toisaalta, saman ikärajan ovat meillä saaneet von Trierin kaksi aikaisempaakin elokuvaa, vuoden 2009 Antichrist ja vuoden 2013 Nymphomaniac. The House That Jack Built ei kuitenkaan tarvinnut siihen edellä mainittujen seksuaalista sisältöä, vaan se pystyi siihen ahdistavalla aihepiirillään ja väkivaltaisella kuvastollaan.
Jos elokuvasta yrittää etsiä juonta, sen voisi väittää kertovat miehestä, joka löytää kutsumuksensa ryhtyessään puolivahingossa sarjamurhaajaksi. Mutta kuten aina von Trierin tapauksessa, elokuva on paljon muutakin kuin pintaa.
1980-luvun teini-idolivuosiensa jälkeen paikkaansa etsinyt Matt Dillon esittää paneutuen miestä, jonka sattuma tönäisee yli rajan, jolla hän selvästi on tasapainoillut muutenkin. Jack on kuin von Trierin alter ego, joka tekemä taide on ymmärtämättömien silmissä kauheaa, mutta hänen on pakko jatkaa sen tekemistä.
Samalla se purkaa mielenkiintoisesti sarjamurhaajakliseitä. Vaikka Jack nähdään näennäisesti ulkopuolisen tarkkailijan silmin, käytännössä elokuvan maailma on nähty hänen silmiensä läpi. Se alkaa siitä, kuinka ärsyttävä, takertuva nainen ”yllyttää” miestä ryhtymään veritekoihin ja jatkuu kaikkien muiden näkemisenä vain idiootteina, jotka eivät ymmärrä näkemäänsä. Eivät vaikka murhaaja vääntäisi heille asioita rautalangasta.
Elokuva ei siis ihannoi Jackia, vaikka niinkin voisi kuvitella. Samalla se kääntää moraalia ovelasti solmuun: mitä kamalammaksi Jackin teot käyvät, sitä enemmän katsojaa kiinnostaa kuinka hän onnistuu ja selviää. On yhtä aikaa hauskaa ja kauheaa tajuta haluavansa oikeasti tietää, kuinka Jackin viimeinen taidekokeilu onnistuu.
Niin, sarjamurhaajasta kertova, eksplisiittistä kuvastoa sisältävä kauhujännäri on myös hykerryttävän hauska. Huumori on toki mustaakin mustempaa, mutta samalla elokuva on rehellinen. Se ei ole hauska väkivaltansa vuoksi, sillä vaikka sitä on vähemmän kuin monessa valtavirtaelokuvassa, se ei peittele sen vaikutuksia. Se on hauska tästä huolimatta, sillä von Trier tuntuu oikeasti arvostavan ihmiskunnan kykyjä. Valitettavasti kyseessä on kyky pahuuteen.
The House That Jack Built uhmaa määritelmiä, mutta omaa mielipidettään siitä voi ennakoida suhtautumisellaan Antichristiin. Jos siitä piti, todennäköisesti pitää The House That Jack Built -uutuudestakin. Jos ei, niin tuskin pitää tästäkään (tai yleensä von Trierin elokuvista). Antichristin tavoin The House That Jack Built saa ajattelemaan, että ei välttämättä ymmärrä mitä von Trier haluaa sanoa tai on ainakin eri mieltä siitä mitä kuvittelee hänen sanovan. Mutta samalla täytyy kunnioittaa miestä, joka uskaltaa ja kehtaa tehdä sen kaltaisia katsauksia ihmismieleen.