Pieni tyttö seisoo jäällä kaunoluistimissaan. Häntä pitää kädestä tiukannäköinen silmälasipäinen nainen, joka polttaa tupakkaa ja viittilöi luisteluvalmentajaa luokseen. Ollaan Portlandissa, Oregonissa ja eletään 1970-lukua. LaVona Golden on juuri puhunut hädin tuskin 4-vuotiaan tyttärensä Tonya Hardingin Diane Rawlinsonin taitoluistelun valmennusjoukkueeseen.
Rääväsuinen ja kahviaan taskumatista viskillä terästävä LaVona (Allison Janney) herättää muissa taitoluisteluäideissä paheksuntaa. Kulisseissa äiti hakkaa tytärtään hiusharjalla ja herjaa katsomosta tyttären luistelua. LaVona on yksinkertaisesti päättänyt, että Tonya luistelee paremmin vihaisena.
Graig Gillespien ohjaama ja Steven Rogersin käsikirjoittama I, Tonya on taitavasti rakennettu mokumentti eli fiktiivinen elokuva, joka jäljittelee dokumenttielokuvaa. Välillä näyttelijät kääntyvät kesken kohtauksen kertomaan kameralle, että ei tarina ihan näin mennyt.
Elokuvassa palataan tammikuun 1994 tapahtumiin, eli Nancy Kerriganiin kohdistuneeseen pahoinpitelyyn, johon Tonya Harding myöhemmin tuomittiin osalliseksi.
Gillespien elokuva haastaa katsojan. Eri henkilöt esittävät vuorotellen oman versionsa tapahtumista. Ei yritetäkään selvittää, mitä tapahtui todella. Katsojan on rakennettava tapahtumien kulku poimimalla haluamansa palaset valheiden ja puolitotuuksien verkosta.
Kuten Margot Robbien niin taitavasti tulkitsema Tonya elokuvassa sanoo: ”Ei ole olemassakaan sellaista asiaa kuin totuus. Jokaisella on oma totuutensa.”
Margot Robbie on aivan loistava Tonya Hardingin roolissa. Heti alusta asti katsoja on hänen puolellaan. Elokuvassa kuvataan, kuinka väkivalta toistuu Tonyan elämässä. Myös Allison Janney on häikäisevän hyvä teräväkielisenä hirviöäitinä. LaVona on kiroileva, julma, väkivaltainen ja kitkerä marttyyri.
15-vuotiaana Tonya tapaa jäähallilla Jeff Gilloolyn (Sebastian Stan). Jeff on ensin huomaavainen ja hellä, mutta muuttuu vähitellen väkivaltaiseksi Tonyaa kohtaan. Lapsuudenkodissa alkaneesta fyysisestä väkivallasta tulee jälleen osa Tonyan arkipäivää.
I, Tonya on brutaali mutta paikoitellen hyvinkin hauska kuvaus riipaisevan surullisesta kohtalosta. Naurun alla resonoi synkkä tarina perheväkivallasta. Tonyan tarina on esimerkki köyhyyden ja alemmasta sosiaaliluokasta ponnistavan esteistä menestyksen tiellä, lahjakkuudesta huolimatta.
Tonya Harding oli ensimmäinen nainen, joka teki onnistuneesti kolmois-akselin taitoluistelukilpailussa. Silti Tonyan mukana kulki valkoisen roskaväen laahus. Tonyan tietä huipulle vaikeuttivat itse tehdyt esiintymisasut sekä ohjelmien räväkät ja epäkonventionaaliset musiikkivalinnat. Elokuvassa päästäänkin herkuttelemaan 1990-luvun väreillä, pukeutumistyyleillä ja musiikilla.
Tonyan kaoottinen ja rikkinäinen elämä on amerikkalaisen unelman antiteesi. Samoilla luisteluareenoilla häntä vastaan kilpaili Nancy Kerrigan, amerikkalaisen unelman ruumiillistuma. Tätä unelmaa Yhdysvallat halusi maailman jäillä edustaa, eikä Tonyan tausta sopinut kuvaan. Tonyan tomppeli-henkivartija Shawn Eckhardt ja ex-mies Jeff Gillooly tilaavat siis Nancyn pahoinpitelyn vähän tasoittaakseen tietä. Alun perin Nancylle piti lähettää tappouhkauskirje, mutta homma karkasi käsistä.
Harding muistetaankin lähinnä lukuisista mauttomista vitseistä, jotka seurasivat Nancy Kerriganin pahoinpitelyä. Tapahtumasta, joka johti Tonya Hardingin uran päättymiseen vain 23-vuotiaana. Elokuvassa Tonya toteaakin: ”Amerikka haluaa jonkun, jota rakastaa. Ja myös jonkun, jota vihata.”