Kirsikkapuiden alla

/ / GENRE ENSI-ILTA 08.04.2016 TÄHDET

Veteraaninäyttelijä Kirin Kikin esittämä Tokue saattaa olla 76-vuotias, mutta hänen energiansa on tarttuvaa. Eräänä päivänä hän ilmestyy vakavan Sentaron (Mystery Trainin Masatoshi Nagase) puotiin ja hakee entiseltä vangilta myymäläapulaisen virkaa. Sentaro tekee dorayakia – pieniä pyöreitä pannukakkuja aniksi kutsutun makean punaisen paputahnan kera. Tokuen vakuutteluista huolimatta Sentaro kieltäytyy pitäen tätä liian hauraana. Kunnes hän maistaa naisen uskomatonta ania, jota tämä on valmistanut itse jo 50 vuotta.

”Luojan kiitos pienistä tytöistä”, lauloi Maurice Chevalier nykymittapuulla hieman arveluttavasti vuoden 1958 musikaalissa Gigi. Hän ei selvästikään käynyt Japanissa, sillä ilmeisesti nykyään suurinta huutoa ovat mukavat vanhat rouvat, joilla on salattu menneisyys. Naomi Kawasen uutuudessa tarvitaan vain yksi kokkailussa kunnostautuva seitsemänkymppinen siloittamaan sielut ja helpottamaan kipua kaikissa ympärillään. Puhumattakaan heidän vatsojensa täyttämisestä kotitekoisilla herkuilla. Niinpä – jos sitä ei vielä tiennyt: pikaruoka on pahasta.

Japanilaisohjaaja Naomi Kawase on vakava nainen. Hän ei piilottele populaarikulttuuriviitteiden tai kieli poskessa -kerronnan takana. Se saattaa selittää miksi hänen elokuvansa ovat suurimmaksi osaksi jääneet festivaalipiireihin pystymättä koskaan oikein uimaan valtavirtaan. Hänen Durian Sukegawan romaaniin perustuva uutuutensa saattaa viimein onnistua siinä. Huolimatta Kawasen tyypillisestä hitaasta kerronnasta Kirsikkapuiden alla ei juurikaan eroa pienoisista hiteistä kuten Chocolat ja Herkullinen elämä. Mutta rakastavasti esittelemänsä leivonnaisten tapaan se on hieman liian sokerinen omaksi hyväkseen.

Täytyy ihailla elokuvantekijän rohkeutta, kun hän tähän maailmanaikaan päättää syleillä ihmisyyttä näin täydellä sydämellä. Ja samalla Kawaseen on helppo hermostua. Hän on aina arvostanut mykistävän kauniita kuvia enemmän kuin tarkkaa tarinaa ja nyt se on entistä selvempää. Jos juomapelissä ottaa ryypyn aina kun Kawase leikkaa kirsikankukkaan, on räkäkännissä ennen lopputekstejä. Näyttelijäsuoritukset ovat aitoja, mutta kun Kawase yrittää kommentoida leprasta kärsiviä ympäröivää sosiaalista tabua, kaikki hukkuu nopeasti jauhoihin ja raskaisiin vertauskuviin. ”Kuuntele papujen tarinaa”, Tokue sanoo. Siinä vaiheessa kuuntelisi jo mieluummin Kanye Westia sekoilemassa Grammy-gaalassa.

Vaikka Kirsikkapuiden alla on mieltäylentevä, se on kuin korea leivos: söpö ja värikäs mutta ei juuri täyttävä. Elokuvallinen macaron-leivos vain lisää nälkää ja ärsyttää, mikä ei koskaan ole hyvä yhdistelmä. Vain taide-elokuvaksi naamioituvaa hattaraa.

 


Aiheeseen liittyvät elokuvat