Kolme naista

GENRE ENSI-ILTA 05.04.2019 TÄHDET

Jafar Panahin pitkästä aikaa perinteisin elokuva jatkaa lempeän ja rauhallisen tarkkailijan roolia, vaikka taustalla häämöttää tukahduttavan yhteiskunnan uhka.

Kännykkäkameran kuvassa nuori nainen kertoo epätoivostaan. Hänen unelmansa on päästä pienestä kotikylästään Iranin maaseudulla Teheraniin opiskelemaan näyttelemistä. Vanhemmat ovat todenneet sen mahdolliseksi, kunhan tyttö suostuu heidän järjestämiinsä kihlajaisiin. Kun liitto on järjestetty, ei tyttö enää saakaan lupaa lähteä. Hän kertoo epätoivoissaan yrittäneensä tavoittaa idoliaan, kuuluisaa näyttelijätärtä puhumaan puolestaan. Kun yhteydenottoihin ei ole vastattu, tyttö ei näe kuin yhden ratkaisun. Puhelin kolahtaa maahan, kun hän on sujauttanut hirttosilmukan kaulaansa.

Näkökulma vaihtuu, ja näemme viestissä mainitun näyttelijättären katsovan hänelle lähetettyä videota. Järkyttynyt tähti on jättänyt käynnissä olevat projektinsa kesken tuottajiensa kauhuksi, ja on autossa matkalla viestin lähettäneen tytön kotikylään ystävänsä kyydissä. Onko video totta? Ja jos se on, kuka sen on lähettänyt? Vai onko kyseessä huijaus – matkalaiset väittelevät siitä, onko kyseessä yksi otto vai näkyykö siinä leikkausta – ja miksi kukaan tekisi sellaista? Näyttelijätär on yhtä aikaa surullinen tytön ahdingosta, järkyttynyt mahdollisesta tragediasta ja vihainen siitä, että hänet on pakotettu osaksi sitä.

Elokuvan tähden roolissa suosittu Behnaz Jafari esittää käytännössä itseään. Hänen kuskinsa on Jafar Panahin elokuvien tapaan ohjaaja itse. Näin katsoja on heti sisällä elokuvassa, joka ei tunnu niinkään nauhoitukselta kuin siltä, että se tapahtuu sitä mukaa, kun elokuva etenee. Todentuntua ja tunnelmaa kuvassa näkyvien todellisuuteen kurkistamisesta lisää pienimuotoinen, käsivaralla tehty kuvaus, johon kännykkävideo istuu kuin nakutettuna.

Elokuvan alkuperäinen nimi tarkoittaa kolmea kasvoa, millä nimellä se kulkee myös englanniksi. Se saa pohtimaan, ketkä tarkoitetut kasvot ovat; Jafari, Panahi ja videon Marziyeh Rezaei? Suomenkielinen nimi kertoo konkreettisesti että kyseessä ovat Jafari, Rezaei ja erakkona kylän laitamilla asuva nainen.

Viimeksi mainittu on islamistista vallankumousta edeltäneen ajan tähti, johon kyläläiset suhtautuvat epäillen ja halveksuen, mutta jättävät sentään rauhaan. Kasvottomaksi jäävä nainen edustaa kiellettyä menneisyyttä, Jafari nykyhetkeen sopeutumista ja Rezaei uutta sukupolvea, joka vaatii itselleen arvoa ja tunnustusta, vaikka ei ehkä täysin realiteetteja hahmotakaan.

Tunnetusti Panahilla on sukset pahasti ristissä Irania hallinnon kanssa. Häntä on pidätetty, pidetty kotiarestissa ja hänen elokuviensa esittäminen on kielletty. Edelleenkään hän ei saa poistua maasta ja hänen salaa tekemänsä elokuvat on jouduttu salakuljettamaan muualla maailmassa katsottaviksi. Sillä kuvaamista hän on jatkanut.

Salamyhkäisten, piilotetuilla kameroilla tehtyjen elokuvien myötä Panahille tuntuu kehittyneen omintakeinen tyyli. Se on vahvasti läsnä nytkin, kun hän on tehnyt uutuutensa huomattavasti perinteisemmän tekemisen ja kuvaamisen keinoin – toki edelleen pienessä piirissä ja kaukana isojen keskusten virkavallan ulottuvilta.

Kamera viettää pitkiä aikoja paikallaan tarkastellen rauhallisesti ympäristöä ja ihmisiä. Usein se tallentaa tapahtumia kuin vaivihkaa, varjojen tai heijastusten kautta. Ne tuovat elokuvaan yhtä aikaa realismia että unenomaisuutta – mutta tuskin tekevät verkkaista elokuvaa helpommaksi katsoa selkää tarinaa ja enemmään toimintaa kaipaavalle katsojalle.

Odotusten vastaisesti elokuva ei koostu videon salaisuuden selvittämisestä, vaan totuus selviää melko pian Jafarin ja Panahin päästyä perille. Sen jälkeen heidän on mietittävä miten heidän tulisi tilanteessa toimia. Näennäisen idyllisen maalaistunnelman alle kätkeytyy vaatimus tiettyjen ehtojen täyttämisestä ja uhkaavia muistutuksia siitä, miten vaikeaa ulospääsy voi olla.