Dingo on yksi suosituimmista ja menestyneimmistä suomalaisista yhtyeistä ikinä. 1980-luvulla se oli suomalaisessa mittakaavassa ennenkuulumaton ilmiö, joka ennätysten rikkomisen ohella aiheutti suoranaista hysteriaa. Onkin oikeastaan hienoinen ihme, että vasta nyt aiheesta on saatu aikaiseksi elokuva.
Yhdestä yhtyeen ikivihreäksi muodostuneesta kappaleesta nimensä saanut elokuva kertoo bändin tarinaa sen muodostumisesta menestyksen vuosien kautta hajoamiseen ja lähelle nykypäivää sijoittuvaan jälkikirjoitukseen. Sen nimi viittaa myös bändin keulakuva Neumannin hahmoon. Vaikka muutkin jäsenet olivat suosittuja, ”Nipa” oli sen johtaja, jonka mukana koko kööri nousi ja romahti, näin siis elokuvan mukaan.
Itsekin muusikkona ja näyttelijänä kunnostautunut Mari Rantasila on ohjannut raikkaita lastenelokuvia, useammankin Risto Räppääjä -seikkailun ja hauskan Puluboin ja Ponin leffan. Levottomassa Tuhkimossakaan ei periaatteessa ole mitään vikaa, mutta se ei koskaan tunnu lähtevän kunnolla lentoon.
Taiteilija tuskailee, kun hän tietää olevansa hyvä, mutta menestystä ei kuulu. Menestys tulee, mutta se ei tunnukaan hyvältä. Päihteet alkavat maittaa. Ihmissuhteet katkeavat. Alamäki alkaa. Ilmeisesti (suomalaisesta) viihdetaiteilijasta ei pysty kertomaan minkäänlaista muuta tarinaa. Niin surullista kuin se onkin, se ei ehkä ole tekijöiden vika.
Levottomassa Tuhkimossa on muutamia kiinnostavia elementtejä, mutta suurimmaksi osaksi se tuntuu ”maalaa tuttu kuva numeroiden mukaan värittämällä” -harjoitelmalta. Se toistaa tutuksi tullutta kuvastoa, mutta ei pääse niiden taakse eikä kerro oikeastaan juurikaan uutta. Sama ongelma vaivasi muuten hyvää, vuonna 2022 ilmestynyttä Anna Paavilaisen Kikka!-elokuvaa. Jos siitä piti, toiminee Levoton Tuhkimokin mainiosti.
Ankea kasari-Suomi, johon Dingo ja muut vastaavat aikakauden esiintyjät rohkenivat tuoda väriä ja elämää, on toteutettu hyvin. Hiukset, maskeeraukset ja asut ovat kohdillaan, vaikka paikoin tuntuvatkin ennemmin modernilta retrostailaukselta kuin eletyltä elämältä.
Suurimmaksi osaksi näyttelijät istuvat rooleihinsa. Saku Taittonen onnistuu tärkeässä pääroolissa eikä pelkää tehdä Nipastaan vaikeasti rakastettavaa diivaakin. Mihin liittyen, Ronja Keiramo on mainio vastapaino haahuilijapuolison jalkoja mahdollisimman pitkään maan pinnalla pitävänä lemmittynä. Tunnettu muusikko Reino Nordin esittämässä tunnettua muusikkoa, Pave Maijasta, toimii nitkahdellen. Manageri Lasse Norres on toki persoona, mutta Elias Salosen tulkinta menee ehkä turhankin laveaksi.
On kuitenkin myös myönnettävä, että aina silloin tällöin elokuvan taika toimii, ja katsoja eläytyy toivomaan hahmojen tekevän oikeita ratkaisuja, vaikka tapahtumat tiedossa ovatkin.
Jouni Vikman
Levoton Tuhkimo -elokuvan traileri
