Marguerite opiskelee matematiikkaa yhdessä Ranskan arvostetuimmista oppilaitoksista vaativan professorin ohjauksessa. Sosiaalisesti kömpelö nuori nainen ei ole tyytyväinen, kun hän havaitsee mentorinsa ottaneen ohjaukseensa uuden lahjakkaan oppilaan eikä tunnu löytävän aikaa hänen opinnäytetyölleen. Kun sen loppupäätelmät kyseenalaistetaan seminaarissa, Marguerite menee lukkoon.
Marguerite tuntee paitsi epäonnistuneensa myös tulleensa professorinsa pettämäksi. Niinpä hän ottaa ja pakkaa tavaransa ja hylkää opinahjonsa. Käytännössä se tarkoittaa tyhjän päälle joutumista, sillä hänen on palautettava tutkimustyötään varten saamansa määräraha. Onneksi hän törmää kohtuullisessa vuokrakämpässä asuvaan tanssijaan, joka tarjoaa paitsi katon pään päälle myös oppitunteja elämisessä.
Vaikka Marguerite kuvittelee jättäneensä matematiikan taakseen, hän havaitsee sen lainalaisuuksia uudessa elämässäänkin. Pian kunnianhimo saa hänet jälleen painimaan numeroiden kanssa kuin Russell Crowe Kauniissa mielessä konsanaan.
Anna Novionin elokuvaa voi halutessaan pitää feministisenä voimaantumistarinana naisen asemasta akateemisessa maailmassa: Margueriten opinnäytetilaisuuden yleisössä on vain miehiä. Toisaalta se käy myös kevyestä kasvutarinasta, jota kannattelee päähenkilöä näyttelevä Ella Rumpf. Roolistaan palkittu Rumpf teki vaikutuksen jo vuoden 2016 Raw-elokuvassa, ja myös hänen Margueritensa on erinomaista työtä. Hahmosta olisi helposti voinut tulla joko kylmä ja epämiellyttävä tai outo ja naurettava. Rumpf saa meidät välittämään hahmostaan ilman tällaisiin tarinoihin yleensä liittyviä homssuisen hiiren kaunottareksi muuttavia hokkuspokkus-kohtauksia.
Harmillisesti Marguerite on teoreemansa keskiössä siinä määrin, että kaikki muut hahmot ovat vain muuttujia, joilla ei ole muuta tehtävää kuin johdattaa päähenkilöä ainoaan oikeaan ratkaisuun.
Jouni Vikman
Margueriten teoreema -elokuvan traileri
