Aleksi Salmenperän (s. 1973) tarinaltaan melko mitäänsanomaton esikoispitkä Lapsia ja aikuisia (2004) jäi mieleen varmaotteisesti ohjattuna debyyttinä, jonka ilmiselvästi lahjakas tekijä olisi kaivannut pohjamateriaalikseen kunnon käsikirjoituksen. Nyt Salmenperä on tehnyt sellaisen itselleen ja lopputulos on vaikuttava. Miehen työ on paras uusi kotimainen sitten Valkoisen kaupungin (2006).
Tarina kertoo työttömäksi jääneestä Juhasta (Tommi Korpela), joka on salannut potkut masennusta sairastavalta vaimoltaan Katjalta (Maria Heiskanen) ja viettänyt pari viimeistä kuukautta huoltoaseman kahvilassa työpaikkailmoituksia lukien. Lopulta Juha heittäytyy verovapaille markkinoille ja kiinnittää remonttireiskan palveluja mainostavan ilmoituksen kahvilan oveen. Ensimmäisen keikan tarjoavalla kotirouvalla on kuitenkin jotain muuta mielessään ja pian Juha huomaa harjaavansa tämän hiuksia – alastomana.
Pikkuhommasta maksettu tonni innostaa Juhan kokopäiväiseksi rattopojaksi, jonka repertuaariin kuuluvat lopulta myös seksuaaliset palvelut. Avukseen Juha värvää parhaan kaverinsa Ollin (Jani Volanen), joka ryhtyy Juhan parittajaksi. Taksia siviilityökseen ajava ja alkoholiongelman kanssa kamppaileva Olli on myös Juhan lasten kummisetä sekä perheen esikoisen biologinen isä, joka ei ole päässyt yli tunteistaan Katjaa kohtaan. Volanen onnistuu tasapainoilemaan roolissa loistavasti sääliä herättävän reppanatragiikan ja mustalla huumorilla värjätyn sidekick-komiikan välillä.
Salmenperän elokuva porautuu perisuomalaisen miehen suurimpaan riivaukseen, eli häpeään, ja sen tälle maalle tyypillisen itsetuhoiseen käsittelyyn. Kyseessä on myös klassinen syöksykierre, jonka lopussa häämöttävällä toivolla on kallis ja kivulias mutta vapauttava hinta. Salmenperä tekee ankaraa mutta humaania psykologista draamaa, jonka ihmiskuva ei ole läheskään aina miellyttävä, mutta juuri siksi niin uskottava.
Tommi Korpela tekee Juhana erinomaisen, tavallisen miehen (rooli)työn, jossa sisäänrakennettu koodisto miehen asemasta perheen elättäjänä ajaa epätoivon kautta mitä epätavallisimpaan tilanteeseen. Vaihteeksi toisin kuin työttömyyteen helposti linkittyvissä alkoholismin tai asunnottomuuden syy-seuraus-rypemisissä, Miehen työn draamallinen charmi syntyy nimen omaan päähenkilön vimmaisesta taistelusta pitää kulissit pystyssä hinnalla millä hyvänsä. Eikä tämä estä sitä olemasta mitenkään vähemmän rankka. Päinvastoin, jossain määrin Juhan syöksykierre tuntuu sitä raadollisemmalta, mitä selvemmin sen taustalla sykkii puhdas kompulsio vastuun käsitteestä ja siihen liittyvästä miehen pääroolista, eikä esimerkiksi pullon pohjalle vajoaminen. Tässä mielessä Miehen työ on jopa virkistävän erilainen syväluotaus suomalaisen miehen ahdinkoon. Tumma ja viiltävä, mutta tällä kertaa ilman kirvestä ja lumihankea.