Karma on kamala asia leffafanille. Jos haluaa nauttia Richard Linklaterin Rakkautta ennen -trilogiasta, on tunnustettava myös kolme Garry Marshallin eri juhlapäiviä pilaavaa tekelettä.
Marshall on koko 1960-luvulla alkaneen uransa aikana keskittynyt kevyeen ja laskelmoivaan huttuun, jonka viehätys – ja arveluttavuus – kiteytyi vuoden 1990 jättihitissä Pretty Woman. 2010-luvulla hän on löytänyt kutsumuksensa yhden ja saman kaavan toistamisessa.
Vuonna 2010 valtava lauma Hollywood-tähtiä riiteli ja rakasti jouluakin kaupallisempaa juhlaa juhlistavassa Ystävänpäivässä. Sen teennäisyyttä pystyi arvostamaan vasta vuoden 2011 New Year’s Eve -hirvityksen jälkeen. Äitienpäivällä ratsastava Mother’s Day ei ole aivan yhtä vastenmielinen tapaus, mutta toisaalta se on myös hyvin helposti saavutettava meriitti – ja Marshall kyllä tekee nytkin parhaansa puistattaakseen katsojia, joiden maailmankuva ei muistuta ostos-tv:tä.
Jennifer Aniston on ex-miehensä (Timothy Olyphant) kanssa hyvin toimeen tuleva yh-äiti Sandy – kunnes mies menee uusiin naimisiin lähes alaikäisen seksipommin kanssa ja mustasukkaisuus kahdesta yhteisestä pojasta nostaa päätään. Sandyn paras ystävär on Kate Hudsonin esittämä Jesse, joka siskonsa Gabin (Sarah Chalke) kanssa pitää etäisyyttä ahdasmieliseen teksasilaiseen äitiinsä (Margo Martindale), jotta tälle ei tarvitsisi kertoa, että sisarukset ovat naimisissa – Jesse tummaihoisen miehen (Aasif Mandvi) ja Gabi naisen (Cameron Esposito) kanssa.
Jessen ystävättäriin kuuluu myös Britt Robertsonin esittämä nuori äiti Kristin, joka ei uskalla vastata myöntävästi poikaystävänsä (Jack Whitehall) kosintaan. Hän kun tuntee itsensä juurettomaksi, koska ei adoptoituna tunne oikeaa äitiään. Sisustussuunnittelija Sandy haluaa asiakkaakseen ostos-tv-guru Mirandan (Julia Roberts), joka on kuolettanut tunteensa ja pyhittänyt kaiken energiansa uraansa. Samalla Sandy käy salilla, jota pyörittää armeijan palveluksessa kuollutta vaimoaan ja kahden tyttärensä äitiä sureva Bradley (Jason Sudeikis).
Näitä kuvioita pyöritetään kuten ystävänpäivän ja uuden vuoden ympärille rakennetuissa sarjan edellisissä elokuvissakin: lähes täydellisesti juuri niin kuin katsoja kuvitteleekin. Tällä kertaa kaikki juoniaihiot on sentään vaivauduttu kirjoittamaan toisiinsa jotenkin liittyviksi, kun aikaisemmin ne saattoivat sivuta toisiaan vain ohimennen jos ollenkaan. Kriisit ovat jälleen väkisin rakennettuja, ja mukaan otettujen vähemmistöjen edustajien kohtelu olisi alentuvuudessaan raivostuttavaa, ellei elokuva suhtautuisi myös valkoisiin heteroihinsa yhtä lässyttävästi.
Jos Mother’s Daysta ja sen kahdesta juhlakammotussisaruksesta jotain hyvää sanottavaa etsii, niin ainakin Marshall tuntuu vilpittömästi uskovan keinotekoiseen maailmaansa. Se ja kamalan materiaalin kanssa paritettujen näyttelijöiden urhea pyristely estää Mother’s Dayta vajoamasta aivan kurjimpiin pohjamutiin.