Ira Carpelan on ohjannut ja käsikirjoittanut esikoiselokuvansa, joka on leikattu kasaan vanhasta puolalais-itävaltalaisesta, vuosina 1977–1982 esitetystä stop-motion-lastensarjasta. Suomessa Muumien maailmana tunnettua sarjaa esitettiin aluksi Puolassa, Saksassa ja Itävallassa, mutta se myytiin myöhemmin myös muihin maihin.
Filmkompaniet Alpha hankki vuonna 2006 sarjan oikeudet ja restauroi sen. 78-osaisen sarjan pohjalta on leikattu myös neljä elokuvaa, joista uusin julkaistiin nyt. Muumipapan urotyöt on, kuten olettaa voi, melko sekava kokonaisuus, koska se on leikattu kasaan useasta sarjan jaksosta. Elokuva perustuu Tove Janssonin neljänteen, samannimiseen Muumi-kirjaan.
Muumipappa muistelee elokuvassa menneitä ja kertoo seikkailuistaan häntänsä tupsun menettäneelle Muumipeikolle. Tarinat hyppivät ja pomppivat eteenpäin ilman varsinaista punaista lankaa. On melko hankala kertoa kokonainen tarina näin hajanaisesta materiaalista, mutta samalla on hauska huomata, kuinka elokuvan tapahtumat on suunnattu myös vanhemmille katsojille. Ei ole moraalinen sensuuri päässyt vielä käsiksi tähän materiaaliin.
Elokuva on tosiaan melko sekava. Uusia hahmoja tulee ja menee ilman, että niiden merkitystä pyritään selittämään. Milloin ollaan merellä, milloin Muumipapan lapsuudessa. Kuka ihme on Itsevaltias ja missä hänen valtakuntansa on? Mikä ihmeen keksijä Fredrikson? Miksi Muumipappa ystävystyy Kummituksen kanssa?
Melkoista dadaa ja psykedeliaa elokuva on, mutta onneksi sitä on samalla kiva katsella. Puolalainen animaatiojälki on rosoista ja perin juurin neuvostoliittolaista, eikä tällaisia todellakaan enää tehdä, joten elokuva toimii mukavana trippinä kaukaiseen menneisyyteen.
Tove-elokuvassa Tove Janssonia näytellyt Alma Pöysti toimii nuoren Muumimamman, Mymmelin tyttären ja Pikku Myyn ääninä. Mukana ovat myös muun muassa André Wickström, Stan Saanila ja Akira Takaki, joten dubbauksessa ei ainakaan ole mitään vikaa. Ongelmat löytyvät itse materiaalista, joka ei oikein pysty sitomaan eri tarinoita järkevästi yhteen. Oikein sympaattinen viritelmä tuntuu samalla melko tarpeettomalta.
Niko Ikonen