Tuhon jälkeistä dystooppista Panemia johtava itsevaltainen Pääkaupunki on saanut kovan arvovaltakolauksen, kun valtakunnan eri Vyöhykkeiden alistamisen väline, tappava Nälkäpeli-tosi-tv-kisa on päättynyt kapinallisten voimien pakoon. Niin Pääkaupunki kuin tuhotuksi oletetulla Vyöhyke 13:lla piileskelevät kapinalliset ryhtyvät propagandataistoon käännyttääkseen muut Vyöhykkeet oman näkemyksensä puolelle.
Pääkaupungin valttina on Peeta (Josh Hutcherson), Nälkäpelin osanottaja, joka edellisen elokuvan lopun kaoottisissa tapahtumissa jäi pelinjärjestäjien kynsiin. Peeta vetoaa katsojien tunteisiin tuomitessaan kapinallisten teot ja esittäessään nämä harhaanjohdettuina ihmisinä, jotka eivät tiedä mitä tekevät. Kapinalliset tarvitsevat oman keulakuvan, ja sellaiseksi haluttaisiin Peetan parina taistellut Katniss (Jennifer Lawrence), Nälkäpelien sääntöihinkin vaikuttaneen yleisönsuosion saavuttanut pelaaja.
Henkensä edestä jo pariin otteeseen taistelemaan joutunut Katniss on kuitenkin kokemustensa traumatisoima, eikä tunne vetoa väkivaltaisuuksien keulakuvaksi. Nuoren naisen haavoittunutta psyykeä ei auta, että Pääkaupunki on hänen pakonsa kostoksi tuhonnut Katnissin ja Peetan koti-Vyöhykkeen. Toisaalta juuri Pääkaupungin laskelmoitu julmuus saattaa sytyttää Katnissin periaatteellisen palon uudelleen liekkeihin.
Kolmas ja toiseksi viimeinen Nälkäpeli-elokuva on siirtynyt aivan uudelle alueelle – kirjaimellisestikin. Pääkaupungin lavastaman taisteluareenan sijaan elokuva sijoittuu Vyöhyke 13:n kaivoskäytävistä rakennettuihin bunkkereihin. Elämä siellä on silti yhtä säänneltyä, vaikka nyt taustalla on kapinallisten käytännön syistä syntynyt sotilaskuri eikä Pääkaupungin totalitarismi. Kameran eteen joutuvan yksilön kannalta ei myöskään ole kovin paljon eroa Nälkäpelin tv-manipuloinnilla ja kapinallisten propagandalla.
Nälkäpeli-konseptin päättymisen myötä kolmososasta on kadonnut myös paljon aikaisempien osien keveämmistä elementeistä. Tarina on aikaisempia osia synkempi ja värittömämpi kahden edellisen elokuvan räikeisiin hahmoihin pohjaavan mediasatiirin muuttuessa propagandakoneistojen vakavammaksi kuvaukseksi.
Elokuvan vähäinen huumori pohjaakin käytännössä siihen, että edelliset elokuvat ovat tuttuja. Esimerkiksi Haymitch ei ole kännissä eikä Effie ole kermakakku, ja se on hauskaa, koska he ovat joutuneet luopumaan aikaisemmista tarinoista tutuista ominaisuuksistaan. Vitsiä vain ei tajua, jos sitä ei tiedä. Matkijanärhi, osa 1 kuhisee muutenkin valtavasti vanhoja ja uusia hahmoja, joiden esittely jää melko pintapuoliseksi tai laskee katsojien aikaisemman tietämyksen varaan.
Hahmoja on itse asiassa niin paljon, ettei päähenkilö Katniss edes mahdu mukaan elokuvan tärkeään – ja lähes ainoaan – toimintaseikkailujaksoon, joka sen vuoksi ei tunnu yhtä tärkeältä kuin sen tarinallisesti pitäisi olla. Katniss ei silti jää syrjään, sillä elokuva on alusta loppuun asti vahvasti eläytyvän Jennifer Lawrencen show’ta. Hän pitää kokonaisuutta kasassa ja paikkaa intensiivisyydellään kevyempien ja värikkäämpien Nälkäpeli-elementtien katoamista ja korvautumista teiniangstisilla ihmissuhde-elementeillä.
Sopii toivoa, että viimeisen Nälkäpelin ensimmäisessä puoliskossa esitellyt teemat ja henkilöt saavat tarvitsemansa huomion ja sitä kautta täyttymyksensä jälkimmäisessä osassa. Viihdyttävyydestään huolimatta Matkijanärhen ensimmäisen puoliskon yllä leijuu nimittäin niin vahva keskeneräisen väliosan tuntu, että lopullisen tuomion elokuvan toimimisesta voi antaa vasta vuoden kuluttua.
Nälkäpeli – Matkijanärhi, osa 1 -elokuvan traileri
Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa