2000-luvun alussa eteläkorealainen elokuva lähti huimaan nousuun. Korean new waveksi kutsutun ajankohdan aikana maasta alkoi virrata kasoittain genrejen rajoja rikkovia ja yhteiskunnan rakenteita tutkailevia elokuvia. Historiaan jäi useita teoksia ja tekijöitä, joista kaksi kipusi cinefiilien sydämiin ylitse muiden: Bong Joon-ho (Memories of Murder) ja Park Chan-wook (Oldboy). Joon-ho saikin vihdoin hetkensä parrasvaloissa vuoden 2019 monumentaalisella Parasitella, jolla Bong sai vihdoin amerikkalaisten palkintogaalojen huomion. Olisiko nyt vihdoin myös Parkin vuoro?
Park Chan-wookin uutuus No Other Choice alkaa ajankohtaisesta tilanteesta. Paperitehtaalla työskentelevän Man-soonin (Lee Byung-hun) elämä kääntyy päälaelleen, kun yhteiskunnan jatkuvan automatisaation seurauksena hän menettää työnsä. Nöyryytetty ja työtön mies ei kuitenkaan suostu nielemään tappiota, vaan kehittää mutkikkaan ja arveluttavan suunnitelman saadakseen uuden, entistäkin paremman työn.
Park Chan-wookin merkitys korealaisen elokuvan (ja elokuvan ylipäätään) kannalta on ollut valtava. Ohjaajan tavaramerkiksi nousi napakka leikkaus sekä viihdyttävän ja vastenmielisen sisällön yhdistäminen. On ilo todeta, että ohjaajalla on kumpikin upeasti hallussa. No Other Choice on ohjaajalleen ominaisesti millintarkkaa työtä, joka nappaa mukaansa heti.
Park tutkii jälleen rikoksia ja rangaistuksia Etelä-Korean yhteiskunnassa, josta ohjaaja löytää taas kerran uutta riekaleiksi revittävää. No Other Choice saattaa olla ohjaajansa elokuvista eniten kiinni ajassaan ottaessaan tähtäimeensä automatisaation vaikutuksen työväenluokkaan. Aihe on nyt tekoälyn nousukautena hyvin ajankohtainen, ja Park osoittaa, miten turhaan ajamme yhteiskuntaamme alas ja miten helposti käännymme toisiamme vastaan kapitalistisen valtakoneiston rattaissa.
No Other Choicen ytimessä on melankolinen ja kipeä pohjavire, mutta se onnistuu ihmeellisesti olemaan myös mukaansatempaava ja todella viihdyttävä jännäri. Tarina rakennetaan erinomaisesti ja se onnistuu yllättämään, vaikka kaava on sinänsä monta kertaa nähty. Park avaa kuitenkin tutusta rungosta uusia kulmia viemällä kohtauksia joko poikkeuksellisen pitkälle tai löytäen niistä uudenlaisen kosketuspinnan todellisuuteen. Ensin mainitusta seuraa mainiota ja paikoin absurdia huumoria ja jälkimmäisestä lisää syvyyttä elokuvan tematiikkaan.
Elokuvan viihdyttävyydestä huolimatta No Other Choice on hieman liian pitkä. Tarina on kiehtova ja yllättävä, mutta se kimpoilee vähän turhan moneen eri suuntaan. Elokuva panostaa huolella keskeiseen konfliktiinsa ja sivuhahmoihin, minkä seurauksena sen maailma tuntuu elävältä mutta rytmi kärsii paikoin. Sinänsä teos pysyy mielenkiintoisena eikä varsinaisia huonoja tarinalankoja ole, mutta paikoin elokuva natisee liitoksissaan ja tuntuu liian pitkältä, erityisesti puolivälin kohdalla. Elokuvan loistava loppupuoli onneksi nostaa tunnelman niin kattoon, että teatterista poistuessa ongelmat ovat keskivertokatsojalle todennäköisesti vain kaukainen muisto.
Park Chan-wookin elokuville on tyypillistä myös tekninen taitavuus eikä No Other Choice ole todellakaan poikkeus. Ohjaajan luottoleikkaaja Kim Sang-bumin ja ensimmäistä kertaa Chan-wookin kanssa yhteistyötä tekevän Kim Ho-binin työstämä leikkaus on rytmikästä ja lähes täydellisesti rullaavaa. Kim Woo-hyungin kuvaus on myös erinomaista ja poikkeuksellisen innovatiivista. No Other Choice sisältää sellaisia kuvia ja leikkauksia, jollaisia ainakaan minä en ole koskaan nähnyt. Park Chan-wookin elokuvat tuntuvat aina puskevan elokuvaa eteenpäin taiteenmuotona, ja se jos jokin on osoitus todellisen visionäärin työstä.
Erikseen on vielä kehuttava näyttelijäntyötä. Reppanana Man-soonina pääosassa loistaa Lee Byung-hun, jonka roolityö on kokonaisvaltaisen hiottua. Näyttelijä myy katsojalle niin välittävän isän kuin myös pikkuhiljaa syvemmälle suunnitelmiinsa sulkeutuvan sekopään. Byung-hun saa hahmon molemmat puolet tuntumaan uskottavilta osilta samaa ihmistä.
No Other Choice ei ole ohjaajansa paras elokuva, mutta se on silti mainio kokonaisuus. Sillä on painavaa sanottavaa, jonka se kuitenkin onnistuu kertomaan nautinnollisella tavalla. Teos on samaan aikaan sekä koominen ja viihdyttävä että traaginen ja musertava. Toivottavasti tämä olisi nyt viimein se kerta, kun Park Chan-wook saa tunnustusta myös Oscareissa. Bongin kaltaista pöydän putsausta taitaa olla turha odottaa, mutta ehkä ehdokkuudet käsikirjoituksesta ja parhaasta elokuvasta voisivat olla vihdoin edessä. Pidän sormia ristissä.
Justus Elo
No Other Choice -elokuvan traileri
