Nomadland

/ GENRE ENSI-ILTA 26.03.2021 TÄHDET

Mestarillinen taidonnäyte, lämmin kertomus erään naisen matkasta surun ja murheen keskellä, vakiinnuttaa Chloé Zhaon yhdeksi Hollywoodin mielenkiintoisimmista ohjaajista.

Chloé Zhao on ehkä tämän päivän empaattisimpia ohjaajia. Zhaon edelliset elokuvat Songs My Brothers Taught Me ja The Rider osoittivat Zhaon osaavan kuvata amerikkalaista maisemaa hyvällä silmällä ja kuljettaa tarinaa varmalla kädellä. Zhaon elokuvat ovat usein periamerikkalaisia, mutta ne keskittyvät yksilöihin, jotka ovat yhteisöjensä tai yhteiskunnan ulkopuolella.

Nomadland, joka on jo ehtinyt ihastuttaa yleisöjä ja kriitikkoja ympäri maailmaa elokuvafestivaaleilla, keskittyy Ferniin (Frances McDormand). Fern asuu pienessä pakussa, jonka nainen on tuunannut asuttavaksi. Fern, kuten monet muut niin sanotut nomadit, köröttelee ympäri Amerikkaa ja tekee pätkätöitä ravintoloissa ja muun muassa Amazonin varastolla. Fernin elämä on yksinkertaista ja helppoa, joskin yksinäistä. Zhao tarkastelee elämän ihmeellisyyttä ja laman vaikutuksia Nomadlandissa lämmöllä ja aidolla uteliaisuudella.

Frances McDormand loistaa jälleen roolissa, joka tuntuu kuin tehdyltä hänelle. McDormand on kiehtova ja pysäyttävä; näyttelijätär suorastaan katoaa rooliinsa ja sulautuu muiden nomadien joukkoon. McDormand on luonut upean uran ja näytellyt niin ison budjetin elokuvissa kuin pieniessä indie-helmissäkin, voittipa McDormand Oscar-pystinkin Martin McDonaghin Three Billboards Outside Ebbing, Missouri -elokuvasta. Nomadland tuntuu silti uudelta aluevaltaukselta McDormandille, joka on usein esittänyt karaistuneita, vahvoja naisrooleja.

Fern on rauhallinen, hiljainen ja varautunut. Fern pysyttelee mielellään omissa oloissaan, mutta joutuu myöntämään tarvitsevansa muiden apua pakkasen ja pakun tehtyä tepposet. McDormandilla on uskomaton tapa olla läsnä; Fern ei koskaan tunnu kaukaiselta tai vieraalta vaan tutulta ja turvalliselta, kuin perheenjäseneltä. Yhdessä Zhao ja McDormand luottavat hiljaisuuden voimaan; meidän ei tarvitse tietää tarkalleen mitä Fern tuntee, sitä ei tarvitse kommunikoida ääneen, riittää että pääsemme tarkastelemaan Fernin elämää läheltä.

Suurin osa sivuosien esittäjistä on tavallisia ihmisiä ja nomadeja, jotka Zhao on poiminut elokuvaansa. Vain David Strathairn on McDormandin lisäksi ammatiltaan näyttelijä. Aitojen nomadien käyttäminen elokuvassa tuo Nomadlandiin realismia ja autenttisuutta, mutta se ei koskaan tunnu dokumentilta. McDormand on myös ihailtavan aito, ja hänellä on mahtavaa kemiaa niin Strathairnin kanssa kuin myös muiden nomadien kanssa.

Nomadland on elokuva, jossa ei ole juonta juuri nimeksikään, ja Zhao onkin kiinnostuneempi ihmisistä, kohtaamisista ja tunnelmasta. Joshua James Richardsin kuvaus vangitsee amerikkalaisen maiseman majesteettisuuden ja suunnattomuuden. Zhao, joka on syntynyt Kiinassa, on selvästi kiinnostunut tutkailemaan, miltä amerikkalaisuus näyttää eri näkökulmista. Zhao on erikoisessa asemassa ohjaajana; hän on ulkopuolinen, joka kuitenkin tuntuu ymmärtävän miltä nykypäivän Amerikka näyttää ja tuntuu.

Elokuvan ongelmallisin elementti on sen erikoinen tapa lähestyä keikkatöitä ja erityisesti verkkojätti Amazonia. Elokuvassa Fern nähdään parikin kertaa Amazonin varastolla töissä, ja vaikka elokuva ei selvästi koskaan ihannoi keikkatöitä, on erikoista että nimenomaan Amazon on nimetty ja Zhao tiimeineen on päästetty kuvaamaan varaston arkea. Nomadland perustuu Jessica Bruderin kirjaan, joka armottomasti kritisoi Amazonia ja kuvailee työntekijöille käyneitä onnettomuuksia ja raskaita vuoroja. Zhaon elokuva on huomattavasti hellempi, ja vaikka se ei koskaan esitä nomadien tekemää työtä varastoissa positiivisessa valossa, se ei myöskään esitä sitä sen todellisessa valossa. Nomadlandin paras elementti on sen autenttisuus, joten on erikoista ja pieni pettymys, että Zhao epäonnistuu tässä.

Zhaon seuraava elokuva on Eternals Marvelille, ja onkin erikoista nähdä kuinka Zhaon hiljainen ja tyyni tyyli sopii Marvelin räikeään ja meluisaan universumiin. Nomadland tuntuu täysin erilaiselta elokuvalta, mutta ehkäpä Zhao saa myös pitää oman tyylinsä Marvelin alla ja kykenee tuomaan jotain uutta ja mielenkiintoista hieman väsähtäneen studion tyyliin. Fern ei ehkä ole supersankari, mutta on vähintään yhtä mielenkiintoista seurata naisen selviytymistaistelua yhteiskunnassa, joka on unohtanut ja hylännyt hänet.

Nomadland ei varmasti ole elokuva kaikkien makuun. Se on hidas, pohdiskeleva ja ehkä hieman liian pitkä, mutta se on myös koskettava, kaunis ja lämmin. Zhaon ohjaus on hellää ja huomaavaista; Zhaon kosketus näkyy elokuvan jokaisessa kuvassa, mutta Zhaon tyyli ei ole niin intensiivinen tai paapova, että ohjaajan kädenjälki olisi häiritsevää. Nomadland on elämänmakuinen ja aito elokuva ihmisyydestä ja todistaa jälleen kerran, että päämäärä ei ole aina tärkein vaan se matka ja sen varrella tavatut ihmiset.