Olympos on valloitettu

GENRE ENSI-ILTA 19.04.2013 TÄHDET

Die Hard -elokuvien konsepti oli aluksi suljetussa tilassa tapahtuva yksinäisen sankarin taistelu ylivoimaista, kierojen motivaatioiden ohjaamaa vihollista vastaan. Bruce Willisistä tähden tehnyt sarja on elokuva elokuvalta etääntynyt kauemmaksi lähtökohdistaan ja menettänyt samalla huomattavan määrän viehätysvoimastaan. Onneksi on vielä Olympos on valloitettu -rymistelyn tapaisia elokuvia, jotka hyödyntävät hyväksi todettua peruskuviota tehokkaalla tavalla.

Viimeksi harvinaisen epähauskassa ja -romanttisessa Rakkauden pelikentässä nähty Gerard Butler lunastaa itsensä paluussa suoraviivaiseen toimintaan. Hänestä ehkä puuttuu Willisin tai Bond-näyttelijöiden poikamaista charmia, mutta se tekee hänestä vain täydellisen toimintakörmyn, kun tarvitaan pääosa huumoria kaihtavaan suorasukaiseen toimintaelokuvaan, jossa virne suupielessä ei sovi kuvaan.

Ja huumori jos mikä Antoine Fuquan tuotannosta puuttuu. The Replacement Killers (1998), Training Day (2001), Tears of the Sun (2003), Kuningas Arthur (2004), Shooter (2007), Brooklyn’s Finest (2009)… Fuquan kyynisistä ja viallisistakin mutta silti periaatteellisista ja kaikkensa antavista sankareista kertovat elokuvat eivät ole naurujuhlia mielikuvituksellisimmillaankaan, eikä Olympos on valloitettu ole poikkeus. Sen viihdyttävyys perustuukin aivan muihin elementteihin.

Kun pari elokuvan tärkeintä (mies)henkilöä on nopeasti hahmoteltu, aletaan rakentaa herkullista toimintakonseptia. Yhdysvaltain symbolinen sydän, Valkoinen talo, osoittautuu tarpeeksi määrätietoiselle hyökkääjälle helpoksi kohteeksi. Pian presidentti muutaman muun hallinnon avainhenkilön kanssa on pohjoiskorealaisten terroristien panttivankina bunkkerissa syvällä rakennuksen alla. Ruumiiden ja romun täyttämiä käytäviä partioi enää yksi oikeuden mies, entinen presidentin henkivartija, jolla on tarve lunastaa itsensä niin omissa kuin presidentin silmissäkin.

Elokuvan kuvamaailma on brutaali monessa mielessä. Se toisintaa Washington D.C:hen sijoittuvassa terroristi-iskussaan paikoin New Yorkin kaksoistornien tuhon kuvastoa välähdyksenomaisesti tavalla, joka saa suomalaisenkin katsojan hieromaan silmiään. On vaikea sanoa onko kyseessä pelkkä mauttomuus vai myös kylmä laskelmointi, mutta halpamaisuudessaan temppu toimii: katsoja tietää, että mikään ei tule olemaan pyhää.

Empatiakyvyttömyyttä kuvastaa myös valtavan ihmismäärän käyttäminen vain riekaleiksi ammuttavina ja räjäytettävinä lavasteiden osina. Sekin kääntyy elokuvan eduksi, sillä kun Fuqua pakottaa katsojan mekaanisesti välittämään joistakin harvoista nimen ja persoonallisuuden rippeitä saavista hahmoistaan, heidän puolestaan on pakko myös pelätä. Kukaan tai mikään ei ole turvassa.

Olympos on valloitettu ei ehkä tähtää kunnianhimoisen korkealle, mutta se ampuu maaliinsa niin järeällä kaliiberilla, että perustoiminnan saralla se on hyvässä ja pahassa yksi lajityyppinsä säväyttävimmistä tekeleistä pitkiin aikoihin.



Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Aiheeseen liittyvät elokuvat