Salskea mutta irstas huippuvalokuvaaja joutuu vastakkain menneiden valloitustensa kanssa. Pinnallisen, epäromanttisen komedian parhaat roolit vedetään pääparin varjossa.
Vastustamattoman komeassa ja kammottavan vastuuttomassa Connor Meadissa (Matthew McConaughey) kiteytyy kaikki, mistä äidit varoittavat tyttäriään. Huippuvalokuvaajan on helppo lähestyä kauniita, jo valmiiksi vähäpukeisia naisia, jotka auliisti lankeavat sulavasanaisen ja itsevarman casanovan syliin. Hurmurille ei tuota ongelmaa myöskään ottaa etäisyyttä silloin, kun on aika siirtyä uusille apajille. Ja se aika on koittanut tähän mennessä joka daamin kohdalla, mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.
Mark Watersin (Mean Girls, Spiderwickin kronikat) ohjaaman Pelimiehen painajaisen taustalla on Charles Dickensin tunnettu ja paljon mukailtu moraliteetti itsekkään ja kylmäsydämisen Ebenezer Scroogen joulusta. Scroogen tapaan Connor lähetetään opettavaiselle aikamatkalle: hän joutuu veljensä häiden aattona kasvokkain naishistoriansa kanssa. Menneeseen Connoria saattelee tyttöystävistä ensimmäisen, Allisonin (Emma Stone), hilpeä haamu sekä edesmennyt Wayne-setä (Michael Douglas).
Connorin veli Paul (Breckin Meyer) on siis astumassa alttarille. Häihin osallistuu myös Connorin lapsuudenystävä ja ensirakkaus, Jenny (Jennifer Garner), jonka kanssa suhde eteni aikanaan hälyttävän pitkälle. Jenny on syystäkin kitkerä, mutta Connor ei ole toistaiseksi ollut valmis tinkimään huolettomasta asenteestaan.
Rakastuminen ei sovi playboyn pirtaan, sen näytti jo ylivedoksi naistenmieheksi tiedetty Wayne-setä
esimerkillään. Silkkihuiviin ja tummennettuihin silmälaseihin sonnustautunut, viskigrogia siemaileva Douglas on tehnyt Wayne-sedästä niin herkullisen irvokkaan elostelijan, että on varastaa elokuvan. McConaugheyn ja Garnerin välillä on toki kipinää, mutta päärooleihin ei ole ladattu kylliksi sisältöä, jotta koreakuoriset näyttelijät onnistuisivat välittämään myös tunteita. Kiinnostavimmat hahmot löytyvätkin pääparin varjosta.
Pelimiehen painajaisen ovat käsikirjoittaneet Jon Lucas ja Scott Moore. Miesten näppäimistöiltä on lähtöisin myös toinen tuore komedia, kipeää äijähuumoria tarjoava Kauhea kankkunen, joka levisi teattereihin alkukesästä ja menestyi Pohjois-Amerikan lippuluukuilla tavattoman hyvin. Lucas ja Moore ovat lipsauttaneet myös Pelimiehen painajaiseen muutamia alatyylisiä vitsejä, jotka eivät tähän elokuvaan kuuluisi. Vai onko Pelimiehen painajaisen tarkoitus karistaa naiskatsojilta viimeisetkin prinssiunelmat?
Pelimiehen painajainen keskittyy miehen viettielämän ja kestävän rakkauden yhteensovittamisen ongelmaan, mutta ei löydä aiheeseen mitään uutta. Miehen libidosta on tehty myös kiusallisen osuvia, tragikoomisia tutkielmia, kuten Federico Fellinin myöhäistuotantoon kuuluva Naisten kaupunki (1980). Pelimiehen painajainen on sovinnainen ja pinnallinen elokuva, eikä se tarjoa tyydyttävää selitystä sille, miksi Connorin on niin vaikea antautua rakkaudelle, saati sille, miksi Jenny on niin halukas ottamaan Connorin kaltaisen tunnesaiturin vaivoikseen.