Sergio Castellitton ohjaama ja pääosittama italialais-ranskalainen Pieni kirjakauppa Pariisissa on komean näköinen aikuisten satu – tai ehkä sitä tulisi kutsua valkokangasnäytelmäksi. Elokuva perustuu edesmenneen ohjaaja Ettore Scolan viimeiseksi jääneeseen käsikirjoitukseen, josta Ivo Milazzo teki sarjakuvaromaanin. Margaret Mazzantini kirjoitti sarjakuvan pohjalta elokuvan käsikirjoituksen.
Vincenzo (Castellitto) omistaa pienen kirjakaupan Pariisissa. Masentuneen oloinen mies asuu kaupassaan muutamaa vuotta aikaisemmin onnettomuuteen joutuneen tyttärensä Albertinen (Matilda De Angelis) kanssa. Albertine on sidottu pyörätuoliin, eikä tyttöpoloinen myöskään puhu. Isän ja tyttären välit ovat hieman tulehtuneet, eikä Vincenzo osaa auttaa ajatuksiinsa usein eksyvää lastaan.
Eräänä päivänä raikkaat tuulet puhaltavat kirjakauppaan, kun kaunis näyttelijätär Yolande (Bérénice Bejo) pamahtaa tornadon tavoin ovesta sisään. Vincenzo on kuin klapilla päähän lyöty. Mies ei ymmärrä lainkaan minkälainen voima häneen osui, eikä voi olla ajattelematta tätä kiusankappaletta.
Oppinut ja elegantti herrasmies Vincenzo on rakennettu aivan eri puusta kuin vapaamielinen haihattelija, kirjallisuuden suhteen täysin kuutamolla oleva Yolande. Mutta ehkäpä juuri siksi Vincenzo huomaa itsessään sellaisia tunteita, jotka hän luuli jo unohtaneensa kauan sitten? Miehen ihmissuhdetaidot ovat kuitenkin täysin retuperällä, joten miten tästä eteenpäin?
Pieni kirjakauppa Pariisissa on sopusuhtaisen älykäs ja mukavan filosofinen sukellus rakkauden kiemuroihin. Elokuva tarjoaa kirjallisuuden ystäville hauskoja intertekstuaalisia aasinsiltoja, joilla sidotaan kohtauksia yhteen.
Erinomaiset päänäyttelijät kuljettavat paikoitellen melodramaattiseksikin äityvää, mustalla huumorilla höystettyä tarinaa luontevasti eteenpäin. Tästä tulee hyvä mieli vähän samaan tapaan kuin vuonna 2001 julkaistusta Jean-Pierre Jeunetin klassisesta Améliesta.
Elokuvan lavasteet ovat komeat. Pieni kirjakauppa Pariisissa on kuvattu Federico Fellininkin käyttämässä Cinecittàn Teatro 5 -studiossa. Juuri tältä tarujen Pariisin tulisikin näyttää: hieman sarjakuvamaiselta ja maagiselta.
Eipä Pieni kirjakauppa Pariisissa tuo mitään uutta genreen, mutta jos se kerran toimii pienenä hyvän mielen nostattajana, niin mikäpä hänessä. Hyvä elokuva.
Niko Ikonen