Kolmas näyttelijänä Luc Bessonin scifi-elokuvasta The Fifth Element tutun Maïwennin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva voitti Cannes-festivaaleilla Prix du Jury -palkinnon. Pysti on festivaalien kolmanneksi arvostetuin palkinto.
Siinä missä parhaan elokuvan palkinnon voittanut Terrence Malickin The Tree of Life on impressionistista taidetta ja parhaana ohjaana palkitun Nicolas Winding Refnin Drive tyyliteltyä toimintaa, on Maïwennin elokuva rujo tarina poliiseista, jotka joutuvat kohtaamaan työssään lapsiin kohdistuvia kauhuja.
Pariisin Child Protection Unit on vastaava osasto kaikissa rikoksissa, joihin liittyy alaikäisiä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi insesti- ja pedofiliatapauksien käsittelyä, alaikäisten taskuvarkaiden huostaanottoa, yliseksuaalisten teinien jututtamista sekä lapsensa siepanneen huumeäidin nappaamista. Runsaslukuisen ryhmän jäsenille ovat yhteistä ihmissuhteiden kriisitilat, joita ryhmä käy läpi kahvipöydässä vahvatunteisesti ja avoimesti.
Joukkoon liittyy valokuvaaja Mélissa (Maïwenn), joka on saanut työtehtäväkseen kuvata CPU:n arkea. Kuvatessaan hän tutustuu ryhmän työtehtävien lisäksi itse poliiseihin, joista erään kanssa hän päätyy läheiseen ihmissuhteeseen.
Elokuva on taustojensa valossa jännittävä sekoitus fiktiota ja todellisuutta: Maïwenn teki itse taustatyötä elokuvaa varten viettämällä aikaa CPU:n parissa kuten hahmonsa elokuvassa. Elokuvan rikokset ja tapahtumat perustuvat hänen todistamiinsa tapauksiin. Täysin kuvitteellista elokuvassa ovatkin ainoastaan poliisien henkilöhahmot. Kun kuumaverinen poliisi Fred (Joeystarr) syyttää Mélissaa vain draaman ja surullisuuden eikä poliisien arjen kuvaamisesta, on mahdollista ohjaajan pohtineen omaa asemaansa taustatyön tekemisessä.
Elokuvan kuvausote on faktan ja fiktion välillä leikittelemiseen sopien erittäin
dokumentaarinen. Kamera heiluu huomaamattomasti hahmojen lomassa ja tallentaa tapahtumia kohtalaisen raakana. Vielä raaemmassa muodossa tapahtumansa tallensi tanskalainen Play, joka katsoi lasten maailman inhorealistisempaa puolta sivustajakatsojan roolista. Yhtä painostavaksi ja vaikeaksi elokuvaksi Polisse ei ylly. Siihen vaikuttaa erityisesti se, että Polissessa pahantekijät ovat yksinomaan aikuisia ja lapset uhreja, mikä on turvallisempi asetelma.
Vaikka Mélissa onkin tarjolla tutustuttamishahmoksi elokuvan maailmaan, heitetään katsoja suoraan jäsenten elämien keskelle, ja Mélissasta muotoutuu vain yksi jäsenistä. Hahmojen ja tapahtumien välillä sinkoilu on silppuisessa dokumenttimaisuudessa uskottavaa, mutta etenkin alkupuolella kaikista hahmoista otteen saaminen on hankalaa ja työlästä. Elokuvan runsas dialogi on loistavasti kirjoitettua. Jännitteet ja huumori ilmenevät siitä ja uskottavasta näyttelystä, kun kuvakerronta pidetään minimissään.
Elokuvan loppuratkaisu on kummeksuttavan dramaattinen ja elokuvamainen, mikä ei tyyliltään aivan istu elokuvaan. Ratkaisuna se on vähäeleinen ja puhutteleva.
Polisse -elokuvan traileri
Filmtrailer.com