Tosielämän rikoksista kirjoja tekevä Ellison Oswalt muuttaa jokaisen juttunsa tutkimus- ja kirjoitustyön perässä perheineen yhä uusille paikkakunnille. Muiden perheenjäsenten, Tracy-vaimon sekä Trevor-pojan ja Ashley-tyttären, kärsivällisyys alkaa olla lopussa. Juurettomuuden lisäksi isän ammatti aiheuttaa muitakin paineita. Näkyvin niistä on, että virkavalta ei missään toivota perhettä tervetulleeksi, koska kirjailija mielellään spekuloi teoksissaan poliisitutkimusten puutteellisuuksilla.
Ellison laittaa uransa ja ihmissuhteensa yhden kortin varaan ja lupaa viimeisimmän muuton jäävän viimeiseksi tavalla tai toisella. Pian hän onkin uppoutunut selvittämättömäksi jääneen perhemurhan tutkimuksiin. Löydettyään laatikollisen kotielokuvia Ellison huomaa olevansa todella suuren jutun jäljillä: hänen tutkimansa perheen kuolema vaikuttaa liittyvän useisiin muihin, ajallisesti ja maantieteellisesti kaukana toisistaan sijaitseviin perhesurmiin. Kaiken lisäksi tapauksiin liittyy kulttitoimintaan viittaavia piirteitä. Menestyskirja on siis taattu!
Valitettavasti Ellison ei ole tullut kertoneeksi perheelleen, että surmapaikkakunnalle muuttamisen lisäksi he ovat asettuneet murhatun perheen kotiin. Se luo lisäjännitteitä Oswaltien perheeseen, mutta antaa myös lisämerkitystä oudoille ja yhä intensiivisemmiksi käyville oudoille tapahtumille uudessa kodissa. Ellison joutuu yllättäen viemään tutkimuksiaan myös yliluonnollisen puolelle. Samalla myös hänen oma perheensä joutuu tapahtumien tulilinjalle.
Found footage -elokuvat, eli Blair Witch Projectin lanseeraamat ja Paranormal Activity -elokuvien tapaiset ”löydettyyn” kuvamateriaaliin perustuvat pelottelutarinat sekä kidutuspornoksikin kutsutut Saw- ja Hostel-elokuvat ovat suosittuja, mutta kauhun alalajityyppeinä ne tuntuvat käyttäneen potentiaalinsa loppuun nopeasti ja ovat tätä nykyä jo melko väsähtäneitä tapauksia. Sinister hyödyntää molempia mutta onnistuu ovelasti myös kiertämään niiden rajoitukset.
Ellisonin löytämät kaitafilmielokuvat ja niiden sisältö tyydyttävät osan yleisöstä. Samalla muu elokuva on toteutettu perinteisellä näytelmäelokuvatyylillä. Hyvin pitkään se myös karttaa halpoja säikyttelyitä ja pyrkii ennemmin rakentamaan jännitystä. Mielenkiintoinen tyylikeino on, että yleisölle kerrotaan melko yksiselitteisesti mistä on kyse näyttämällä päähenkilön selän takana tapahtuvia asioita, ja jäädään sen jälkeen odottamaan, milloin päähenkilö itse tajuaa hyväksyä tosiasiat.
Jännitykseen ei kuitenkaan luoteta loppuun asti, ja mikä pahinta, myös elokuvan sisäinen logiikka uhrataan pelottelun alttarille. Kun tapahtumille on pitkän tutkimuksen jälkeen asetettu säännöt, niistä ei välitetä, vaan uhka hiipii ihmisten elämään täydellisesti niistä välittämättä. Myöskään koko taustoituksen ja nykymaailmaan sijoittuvien tapahtumien looginen yhteys ontuu pahan kerran. Tiettyjen reunaehtojen mukaan elävä ja kuoleva paha muuttuu tarvittaessa itseään ylläpitäväksi, mikä vie kerronnalta aina pohjan jopa kevyiden kauhutarinoiden saralla.
Ethan Hawke pystyy todennäköisesti samastumaan rikoskirjailija Ellison Oswaltiin, joka elää vanhojen menestystensä laakereilla ja vääntää väkisin uusia teoksia menestyksen paluusta haaveillen. Kuolleiden runoilijoiden seurassa vuonna 1989 läpimurtonsa tehnyt Hawke oli vielä 1990-luvulla nousussa kohti Hollywoodin terävintä kärkeä, mutta 2000-luvulla hänen tähtensä on laskenut. Hän työskentelee edelleen ahkerasti, mutta hyvät elokuvat ovat harvenemassa – usein ne myös ovat pienempiä tuotantoja, jotka varsinkin näillä leveysasteilla menevät suoraan kotiteatterilevitykseen. Sinisterkään tuskin kääntää hänen uraansa uuteen nousuun.
Sinister -elokuvan traileri
Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa