Sinivalkoinen valhe

5.10.2012 09:59
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 05.10.2012

Arto Halosen uudesta dopingdokumentista on revitty otsikoita jo pari viikkoa ennen elokuvan ensi-iltaa. Urheilumedian huomio on kiinnittynyt elokuvassa maininnan omaisesti vilahtaviin yksityiskohtiin, kuten Kaarlo Kangasniemen ja Juha Miedon anabolisten steroidien käyttöä sivunneeseen juttutuokioon. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että Halonen on tehnyt vaikuttavan, oikeudentajuisen ja epäilemättä hyvin suuritöisen elokuvan, jota seuraa yhtä jännittyneenä kuin hyvin vetävää trilleriä.

Dokumentin ytimessä on Lahden MM-kisojen dopingskandaali helmikuussa 2001. Tuolloin kuusi suomalaista hiihtäjää jäi kiinni veren hemoglobiinipitoisuutta laskevan Hemohesin käytöstä, heidän joukossaan maailmanmestarit Mika Myllylä ja Virpi Kuitunen. Kisojen dramaattiset tapahtumat käydään dokumentissa läpi päivä päivältä. Arkistomateriaalin käyttö on taitavaa, ja monet kisataltioinneista poimitut yksityiskohdat näyttäytyvät nyt uudessa valossa.

Kerronnan jännitteen kannalta Lahden fiasko on elokuvan ydinainesta, mutta temaattinen syvyys saavutetaan porautumalla tapahtumien taustoihin. Halonen seuraa valheen pitkiä jälkiä aina 1970-luvulle saakka. Lahden MM-hiihdot olivat vain jäävuoren huippu. Dokumentissa esitetyn todistusaineiston mukaan dopingin käyttö oli ollut yleistä, systemaattista ja pitkälti myös hyväksyttyä jo vuosikymmenten ajan. Kansainvälisessä huippu-urheilussa oli käytännössä mahdotonta menestyä ilman vippaskonsteja.

Lahden dopingskandaali tahrasi muutamien urheilijoiden ja valmentajien maineen pysyvästi. Myöskään suomalainen maastohiihto ei ole koskaan täysin toipunut tapahtuneesta. Sinivalkoisessa valheessa vastuuta ja syyllisyyttä halutaan jakaa tasapuolisemmin. Halonen tuntuu kysyvän, eikö huono-onnisimpien syntipukkien harteita ole kuormitettu jo riittävästi. Dopingongelman levinneisyyden ja rakenteellisuuden myöntäminen ei vapauta yksittäisiä henkilöitä vastuusta, mutta se asettaa heidän tekonsa mittasuhteisiinsa.

Halonen pitää huolen siitä, että suomalaisten tekemisiä tarkastellaan koko ajan kansainvälistä taustaa vasten. Kisataltioinneissa vilahtelevien ulkomaisten urheilijoiden kohdalla mainitaan, minä vuosina he ovat jääneet kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä. Tapa tuo muutoin vakavalla asenteella tehtyyn dokumenttiin hienovaraista huumoria – niin järjestelmällisesti eri maiden hiihtomitalistit ovat yksi toisensa jälkeen kärähtäneet.

Ohjaaja ei säästele myöskään itseään penkoessaan hiihtourheilun kollektiivisesti vaiettuja salaisuuksia. Elokuvasta on luettavissa, että sen tekeminen ei ole ollut helppoa eikä miellyttävää. Näin päivänvalolle arkaa aihetta käsittelevä dokumentti olisin tuskin koskaan valmistunut, ellei Halonen olisi ollut liki pakkomielteisen kiinnostunut aiheesta. Perusteellisuus ja paneutuminen näkyvät myös elokuvan aavistuksen liian pitkässä kestossa.

Trillerimäisesti etenevä kerronta on yleistynyt viime vuosina ulkomaisissa dokumenteissa. Urheilun maailmaan se tuntuu sopivan erityisen hyvin, kuten Asif Kapadian upea formuladokumentti Senna (2010) osoitti. Arto Halonen ei ehkä osoita samanlaista visuaalista kunnianhimoa kuin Kapadia, mutta dramaturgialtaan Sinivalkoinen valhe yltää yhtä korkealle tasolle.

Sinivalkoinen valhe -elokuvan traileri


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa