Star Wars: Episodi III – Sithin kosto

GENRE ENSI-ILTA 19.05.2005 TÄHDET

Episodi III: Sithin kosto on toiminnallisin, traagisin ja aikuisin kaikista Tähtien sota -elokuvista. Anakinin matka Voiman pimeälle puolelle liikuttaa ja sykähdyttää aidosti.

Joistakin elokuvista on helpompi kertoa kuin toisista. Joillakin elokuvilla on mammuttimaiset ennakko-odotukset. Tähtien sota –sarjan suurena ystävänä olen odottanut Episodi III: Sithin kostoa suurin piirtein neljännesvuosisadan. Aina Imperiumin vastaiskusta (1980) lähtien, jolloin Darth Vader ällistytti meidät kaikki paljastamalla olevansa Luke Skywalkerin isä.

Siitä asti on ihmetelty, miten Luke oikein pääsi sisarensa Leian kanssa pahaa isäänsä pakoon. Paljon on spekuloitu myös Obi-Wan Kenobin viimeisellä kaksintaistelulla Darth Vaderiksi muuttunutta Anakinia vastaan. Muistelihan Obi-Wan muisteli nuorelle Luke Skywalkerille tämän isää Episodi IV:ssa ”taitavana pilottina ja hyvänä ystävänä”. Rehellisesti sanoen, miten tällaisesta elokuvasta voi edes kuvitella kirjoittavansa kovinkaan neutraalisti?

Episodi III: Sithin kosto on poikkeuksellisen paljon vartijana. Varsinkin kun se on viimeinen luku paljon parjatusta esiosatrilogiasta – ja luultavimmin koko Tähtien sota -saagasta. Episodit I–II eivät olleet millään muotoa George Lucasia parhaimmillaan. Lucas on yksin toiminut Episodien I–III ohjaajana saatuaan 90-luvulla käyttöönsä ennennäkemättömän digitaalisen taikalaatikon.

Lucas-fanit tietävät, että Tähtien sota -guru on ollut aina enemmän kotonaan leikkaajana kuin henkilöohjaajana. Mikäli mahdollista, Lucas olisi varmasti aina ohjannut mielummin animoituja näyttelijöitä kuin lihaa ja verta olevia. Hän ei ehkä ole paras mahdollinen ohjaaja luomilleen aiheille, mutta saagansa luojana hän tuntee parhaiten oman tarinansa.

Perin seikkailullisissa merkeissä alkava Episodi III heittää kaksi jediä ja parasta ystävää, kenraali Obi-Wan Kenobin (Ewan McGregor) ja jediritari Anakin Skywalkerin (Hayden Christensen) yhdessä hurjaan pelastustehtävään. Jedihävittäjillään he ampaisevat Coruscantin ilmakehässä pelastamaan droidikenraali Grievouksen (äänenä Matthew Wood) sieppaaman liittokansleri Palpatinen (Ian McDiarmid). Huolimatta siitä, että Anakin ja Obi-Wan ovat hitsaantuneet yhteen vakuuttavaksi taistelupariksi Kloonisotien loppumetreillä, nuoremman jediritarin lojaalisuus liittolaisilleen on suuressa vaarassa.

Painajaiset raskaana olevan puolison, senaattori Padmé Amidalan (Natalie Portman) menetyksestä järkyttävät pahoin Anakinin henkistä tasapainoa. Jedimestarit Mace Windu (Samuel L. Jackson) ja viisas Yoda (äänenä Frank Oz) vaistoavat Voiman pimeän puolen tiivistyvän yhä ankarammin Anakinin ja toiseksi oppi-isäksi kiilanneen kansleri Palpatinen ympärillä. Koko kidnappaushanke oli silkkaa silmänlumetta. Lopulta koko galaksin Keisariksi julistautuva Palpatine on suorastaan paholaismainen hahmo, joka käännyttää Anakinin lopullisesti jedejä vastaan valheillaan, manipuloinnillaan ja isällisellä vaikutusvallallaan.

Lucasin apujoukot hallitsevat tavattoman etevästi digitaalisen silmälumepaletin koko kirjon. Huolimatta puolikypsäksi jäävästä dialogista huolimatta Lucas tekee oikein rauhoittaessaan kerrontansa huippuvauhdikkaan alun jälkeen. Ennenkuin Anakin lopullisesti kääntyy hyvästä pahaan ja pettää omat aateveljensä, monet rauhalliset pikku hetket (mm. Anakin ja Padmé Coruscantin eri kaupunkihuoneistoissa, lähes telepaattisessa yhteydessä keskenään) syöpyvät sielun verkkokalvolle.

Leikkaus on entistä tarkempaa, kuvaus on huomattavasti synkempää ja John Williamsin mahtipontinen musiikki virittelee jälleen oikeaan tunnelmaan. Valomiekkataistoissa on aitoa sykettä mukana. Lopun yhtymäkohdat jo vuonna 1977 ilmestyneeseen Episodi IV: Uusi toivo -elokuvaan – ja alkuperäiseen Tähtien sota -trilogiaan – toimivat nekin nostalgisesti. Storm Trooper -sotilaiden eri variaatiot, wookieeiden jälleennäkeminen kelpo Chewbaccan (Peter Mayhew) johdolla sekä vanhan kunnon Tantive IV –aluksen paluu vitivalkoisine käytävineen takuuvarmasti säväyttävät faneja. Darth Vaderin ”frankensteinmainen” synty jakanee tosin mielipiteitä, mutta kaiken kaikkiaan Lucas on toteuttanut koko saagan ehkäpä odotetuimman hetken tunteikkaalla pieteetillä.

Tottakai Episodi III:ssa on omat ongelmansa. Dialogi ei ole edelleenkään aivan täydellistä Anakinin ja Padmén välisissä romanttisissa kohtauksissa. Hayden Christensen ja Natalie Portman ovat kuitenkin kasvaneet aikuisiksi rooleissaan, ja Lucasin tummasävyiset lähikuvat tuomitusta parista irrottavat nämä kohtaukset selkeästi Episodi II:n kuvaamasta teini-ihastuksesta. Palpatinen muodonmuutos symppiksestä liittokanslerista Keisariksi on ehkä turhan raju – puhumattakaan rujosta – mutta Ian McDiarmid osaa sentään näytellä taitavin nyanssein, kuten kohtaus hänen ja Anakinin välinen kohtaaminen futuristisessa oopperanäytöksessä osoittaa.

Jediaatteen murheellinen tuho luo selkeitä yhtymäkohtia antiikin Kreikan tragedioihin, Shakespearen teoksiin (Othello, Macbeth, Hamlet) ja Adolf Hitlerin fasistiseen joukkohypnoosiin. Onpa Lucas saanut mukaan jopa hienoisia viitteitä nyky-Amerikan hiljattaisesta luhistumisesta demokratiasta sotilasdiktatuuriksi. Mikä tärkeintä fanien kannalta, George Lucas on palauttanut uskon Voimaan ja elokuvakerronnan taikaan.

Episodi III: Sithin kosto on toiminnallisin, traagisin ja aikuisin kaikista Tähtien sota -elokuvista. Anakinin matka Voiman pimeälle puolelle liikuttaa ja sykähdyttää aidosti. Elokuvatekninen riemuvoitto, joka vetää parhaina hetkinään vertoja jopa Taru sormusten herrasta -trilogian jylhyydelle. Vaikka ihan perheen pienimmille en tätä suosittelekaan.


Aiheeseen liittyvät elokuvat