Star Wars: The Rise of Skywalker

GENRE , , , ENSI-ILTA 18.12.2019 TÄHDET

The Rise of Skywalker korjaa sen minkä The Last Jedi rikkoi ja tarjoaa turvallisen safe spacen Star Wars -faneille istumalla alkuperäisen trilogian harteilla.

Tähtien sodan kolmas aikakausi päättyy kuten alkoikin: alkuperäistrilogialle silmää iskien, vailla itsenäisyyttä. Viimeisin Star Wars -trilogia ei ollut vielä valmis seisomaan omilla jaloillaan. Kuten The Force Awakens (2015) myös The Rise of Skywalker anoo hyväksyntää faneilta pyörittäen samat vanhat kikat, juonikuviot ja hahmot uudelleen.

The Force Awakens oli perusteltu, koska uuteen hyppääminen olisi voinut olla liian suuri kulttuurishokki ilman tuttuja ja rakastettuja hahmoja. Se osaltaan toimi pastissina alkuperäistrilogialle. George Lucas ikään kuin lähetti franchisen itsenäistymään, pois isukin helmasta, uuteen ja omaan kotiin.

The Last Jedi (2017) oli karvas pettymys suurelle osalle katsojista. Rian Johnsonin trollaukselta vaikuttavan elokuvan jälkeen franchise juoksi itku kurkussa takaisin Lucasin kotitilalle. Ensimmäisen osan ohjannut J.J. Abrams palasi ohjaajaksi pyrkien viemään trilogian kunnialla päätökseen. The Rise of Skywalker ei uskalla ottaa riskejä, mikä luultavasti pitää ensisijaiset katsojat, eli fanit, tyytyväisenä.

Myös minulle elokuva toimi. Luonnollisesti juonikuvio on melko tuttu alkuperäistrilogiasta, kun vanhoja ideoita hahmoineen pyöritellään. Valitettavasti näiden uusienkin elokuvien lämpö perustuu vahvasti juuri tuttuuden tunteeseen. Melkeinpä vain alkuperäisissä elokuvissa esitellyt hahmot ovat kiinnostavia, mikä johtaa suurimpaan ongelmaan: täytyisi kirjoittaa hyviä, uusia hahmoja galaksiin, joka on ennalta määritelty hyvin vahvasti.

Darth Vader ja muut rakastetut hahmot ovat kuolleet, eivätkä uudet yllä likimain samalle tasolle. Vika ei ole näyttelijöissä: Daisy Ridley on todistanut kykynsä ja Oscar Isaac on tämän hetken parhaita ja karismaattisimpia näyttelijöitä, kuten tietysti myös Adam Driver. Kaikki elokuvan ongelmat piilevät käsikirjoituksessa.

Rahaa ja ammattitaitoa löytyy, mutta The Last Jedi saattoi vetää maton koko trilogian alta. Tai ehkä pikemminkin kaikki ne fanit, jotka kääntyivät pimeälle puolelle ja osoittavat vihaansa Disneyn Star Warsia kohtaan päivittäin pitkin internetiä. Ja koska tavoitteena on mahdollisimman suuret lipputulot, Disneyllä tunnetusti on kova miellyttämisen halu.

Ensimmäinen Star Wars (1977) oli valtava riski. Sen ei pitänyt menestyä tai saada katsojia, mutta siitä tuli yksi vuoden kiitetyimmistä elokuvista. Hitto, sehän on yksi koko 70-lukua eniten määrittävistä elokuvista ja valtava popkulttuuri-ilmiö! Sitä voi kevyesti kutsua taideteokseksi, koska siinä oli jotakin uutta, edelläkävijämäistä ja jännittävää.

Uusi trilogia ei ota riskejä, koska se haluaa kaiken. Se haluaa olla kaikkea, mikä tarkoittaa sitä, ettei sillä ole kunnollista fokusta tai hampaita. Henkilönä se olisi sellainen, jolla ei ole mitään mielipiteitä: kuin Woody Allenin hahmo Leonard Zelig, joka ihmiskameleonttina katoaa aina kulloiseenkin massaan. Taideteos on harvoin onnistunut, jos se pyrkii miellyttämään kaikkien makuhermoja.

Aiemmin etäiseksi jääneet hahmot jäävät etäisiksi myös The Rise of Skywalkerissa pois lukien Reyn ja Kylo Renin hahmot, ja syy siihen löytyy vuorovaikutuksesta. Reyllä ja Kylolla oli keskenään jonkinlaista vuorovaikutusta ja heidän hahmojensa kaari vietiin loppuun. Muut hahmot vain täyttävät tarinaa. Kenenkään välillä ei tuntunut olevan kiintymystä eikä pahemmin edes kemiaa. Jos kolmen elokuvan jälkeen kaikkien hahmojen kohtalo on yhdentekevä, jotakin on mennyt pieleen.

Elokuvalla on kuitenkin myös ansionsa. Reyn ja Kylon tarina sai tyydyttävän päätöksen, kuten koko trilogiakin. Rima ei ollut korkealla ja tarina nivottiin yhteen siististi. Abrams pelasti päivän. The Rise of Skywalker tarjoaa katsojalle yllätyksiä, mikä yllätti jo itsessään. Hahmojen kohtaloilla on spekuloitu jo vuosia, joten franchise ei todellakaan ole ollut helpon tilanteen edessä. Kuinka tarjota katsojille jotakin uutta ja yllättävää? Kun jokin kasvaa liian suureksi, edes Disneyn on vaikea pitää sitä hyppysissään.

Tässä tapauksessa uutta tarjottiin tosin kääntämällä katseet taakse päin ja palaamalla jälleen vanhaan, mutta ei mielestäni kriittisen paljon. The Rise of Skywalkerissa oli myös sopivasti uutta siihen nähden, että pyöritään samoissa galakseissa kaukana, kaukana täältä. Koska kyse on vielä samasta tarinasta, se on nipin napin perusteltua.

Jos kaiken haluaisi perustella parhain päin, kiltti katsoja voisi liittää tähän ajatuksia kuten: ”Historia toistaa itseään.” Luulen, että trilogia valmisteltiin kokonaisuudessaan vähän liian huonosti, mistä syystä loppu jouduttiin improvisoimaan kovalla kädellä. Siihen nähden lopputulos on kuitenkin hyvin viihdyttävä.

Politiikkaa elokuvassa on edelleen mutta häivytettynä taustalle. Se jättää lohdullisen ja optimistisen jälkimaun: oma kohtalo ei ole sidottuna muiden valintoihin, ja taustastaan huolimatta voi tehdä mitä tahansa. Lopulta päätöksen omasta kohtalostaan tekee ihminen itse. Eikä kukaan pärjää maailmassa yksin.