Suojelijat

GENRE ENSI-ILTA 16.02.2018 TÄHDET

Kauniit laajakuvamaisemat eivät pelasta alkuosan tylsiä maatilatöiden kuvauksia, mutta kun elokuva pääsee kiinni draamankaareen, pitää se otteessaan loppuun asti.

1915, Ranskan maaseutu. Constant (Nicolas Giraud) on yhteisössään arvostettu opettaja. Constant on tullut kotiseudulleen viikonloppulomalle, mutta hänen on palattava rintamalle. Ensimmäisen maailmansodan taisteluille Ranskassa ei näy loppua. Constant on pitkittyneestä sodasta murheissaan, eikä usko palaavansa elossa takaisin. Myös hänen veljensä Georges (Cyril Descours), ja heidän sisarensa Solangen aviomies Clovis (Olivier Rabourdin) taistelevat rintamalla. Paridierin tilan raskaimmatkin työt jäävät suvun naisten hoidettaviksi. Perheenpääksi jäänyt äiti Hortense (Nathalie Baye) ja tytär Solange (Laura Smet) työskentelevät tilalla kellon ympäri.

Hortense päättää palkata sadonkorjuun ajaksi apulaisen. Hän etsii renkiä, mutta jäljellä on vain yksi edellisestä työstään pian vapautuva piika Francine (Iris Bry), jolta kuulemma hoituisivat raskaammatkin työt. Punatukkainen Francine osoittautuukin maineensa veroiseksi. Orpona kasvanut 19-vuotias tekee töitä ahkerasti, koskaan valittamatta. Paridierin tilalla hän solahtaa pian osaksi perhettä.

Välillä perheen miehet pääsevät rintamalta lomille. Solangen aviomies Clovis on alkanut juoda. Georges näkee painajaisia, sodan tapahtumat tulevat hänen uniinsa. He kaikki pelkäävät palata sotimaan. Lomillaankin miehet kuljeksivat haamumaisina ympäriinsä.

Xavier Beauvois muistetaan Jumalista ja ihmisistä -elokuvastaan (2010). Suojelijoissa kuvataan loputtoman pitkältä tuntuvan ajan maaseudun töitä. Ensimmäisen tunnin aikana elokuvassa ei tapahdu paljoakaan. Maatilan naiset ovat lähinnä hiljaisia puurtajia.

Laajakulman käyttö ja kauniiden panoraamakuvien hyödyntäminen sekä arjen askareiden yksityiskohtien kuvaus hivelevät esteetikon silmää. Mutta draaman puute ja kylvämisen, sadonkorjuun tai muiden maataloustöiden katsominen elokuvan alkupuolella alkavat pian kyllästyttää. Ensimmäisen tunnin aikana elokuvassa ei tapahdu paljoakaan.

Suojelijat on kestoltaan hieman liian pitkä ja juuri näitä kauniita, mutta arkisia kuvia olisi pitänyt malttaa hieman karsia. Mietin pitkään, että eikö tarinassa ole draaman kaarta lainkaan. Olisiko koko elokuva vain kauniita kuvia toisensa jälkeen ja katsoisinko pari tuntia, minkälaista työnteko oli 1910-luvun ranskalaisella maatilalla?

Kun kotilomalle saapuvan perheen pojan Georgesin ja piika Francinen välille kehkeytyy suhde, alkaa vihdoin tapahtua. Hortense-äiti ei katso asiaa hyvällä. Myös huhut oman tyttären puuhista amerikkalaissotilaiden kanssa olisi saatava katkaistua. Tässä kohtaa elokuva muuttuu kiinnostavaksi. Vihdoin sitä draamaa! Alkupuolen puuduttavaan hitauteen ei onneksi enää palata.

Hyvää elokuvassa ovat etenkin naisnäyttelijöiden hienot roolisuoritukset. Heistä kiinnostavin on Francinea esittävä Iris Bry, joka tekee debyyttiroolinsa valkokankaalla. Elokuvan tapahtumat kerrotaan Francinen näkökulmasta ja Suojelijat on hänen kasvukertomuksensa.

Suojelijat tuo esille puuduttavan, pitkittyneen sodan turhuuden. Elokuva ottaa myös kantaa yhteiskuntarooleihin ja naisen asemaan ensimmäisen maailmansodan aikaisessa Ranskassa. Piika ja maatilan omistajaperheen poika eivät vain voi olla yhdessä. Naisen on oltava vaatimaton ja hillitty. Myöskin naisen seksuaalisuus on piilotettava tai voi saada huonon naisen maineen.

Suojelijat on tarina rohkeista valinnoista ja sitä kautta mahdollisuudesta laajentaa naisen roolia. Rikkomalla naiselle valmiiksi asetettujen roolien raameja, nainen saattoi suursodan jälkeisessä Ranskassakin siirtyä objektista subjektiksi, aktiiviseksi toimijaksi yhteiskunnassa.