The Amazing Spider-Man

GENRE , ENSI-ILTA 06.07.2012 TÄHDET

Sarjakuvaelokuvista ei 2000-luvun aikana ole ollut pulaa. Kirjavasta joukosta löytyy muun muassa noir-tyylisen alamaailman saastaa korruptoituneista poliiseista prostituoituihin, ihmisten kustannuksella keskenään taistelevia luonnonoikkuja sekä kaksoisperoonallisuuden kanssa kamppaileva miljonäärivigilante. Taustamateriaalia riittää reilusti, mutta silti vuosittaisella 1–3 elokuvan vauhdilla kasvavan genren sisälläkin tarinoita kierrätetään kohtalaisella vauhdilla.

Yksi Marvelin suosituimmista supersankareista, vapaa-ajallaan silmälasipäiseksi nuorukaiseksi naamioituva Spider-Man seikkaili valkokankaalla viimeksi vuosina 2002–2007. Sam Raimin ohjaamassa trilogiassa Tobey Maguiren esittämä Hämis pelasti New Yorkin ja punapää Mary Janen jos jonkinlaisesta pinteestä. Tänä vuonna seittipojan historiaa kirjoitetaan jälleen uudelleen, kun tarinaan ovat päässeet käsiksi aivan uudet tekijät.

Marc Webbin ohjaama The Amazing Spider-Man vie Hämähäkkimiehen takaisin tämän lapsuuteen – aikaan ennen seittejä, yliluonnollisia vihollisia ja rakkauden luomaa epätoivoa. Pienenä vanhempiensa hylkäämäksi joutunut Peter Parker asuu setänsä ja tätinsä luona ja selviää ikäistensä syrjimänä lukiosta valokuvauksen ja älykkyytensä avulla. Löydettyään isänsä vanhan salkun sisältä salaisia tutkimuspapereita Peter alkaa selvittää vanhempiensa kohtaloa ja päätyy isänsä kanssa työskennelleen tohtori Curt Connorsin puheille.

Yhteistyö Connorsin kanssa saa kuitenkin ikävän käänteen, kun häikäilemättömän Oscorp-yhtiön johtajat vaativat Connorsilta liikoja ja tohtori päätyy epätoivoiseen tilanteeseen. Olosuhteet pakottavat Peterin tekemään vaikeita valintoja ja aikuistumaan nopeasti, kun tuntemattoman rikollisen sijaan vihollinen on nuorukaisen oma tuttu – joskin vain hieman erilaisessa kehossa.

Elokuvan aloittavat kohtaukset Peterin lapsuuden merkittävimmästä päivästä kertovat lyhykäisyydessäänkin nuorukaisen menneisyydestä enemmän kuin aiemmat filmatisoinnit. Vaikka kyse onkin vain muutamasta nopeasta kohtauksesta, ne antavat päähenkilön vanhemmille ensi kertaa kasvot ja tarjoavat tämän hahmokehitykselle syvemmän lähtökohdan. Muutenkin hahmolle annetaan aiempaa enemmän kasvuvaraa, kun hänen elämäänsä seurataan rutkasti jo ennen Hämiksen erikoisvoimien kehittymistä.

Spider-Maniksi valittu Andrew Garfield suoriutuu roolistaan kunnialla ja antaa hahmolleen sopivan yhdistelmän epävarmuutta ja kehittyvän ylivertaisuuden luomaa ylimielisyyttä. Hylätyn lapsen synkistely ja ensirakkauden löytäneen nuorukaisen irvailu antavat roolille kaivattua tasapainoa, jota vastaan Emma Stonen esittämä Gwen Stacy onnistuu tuomaan kelpo yhdistelmän niin älykästä vitsailua, uhkarohkeata käskyjen rikkomista kuin herkkää huolenpitoakin.

Garfieldin ja Stonen välinen kemia on toimivaa mutta ei onnistu salpaamaan hengitystä. Parhaimmillaan molemmat ovat päästessään vastakkain kokeneempien näyttelijöiden kuten May-tätiä esittävän Sally Fieldin ja New Yorkin poliisipäällikön roolissa nähtävän Denis Learyn kanssa.

Elokuvan tarina ja hahmokehitys ovat sulavia, mutta huikein osa pakettia on sen visuaalisuus läpikotaisin mietityistä 3D-efekteistä monin paikoin tyylikkäisiin ja hyvin harkittuihin kulisseihin. Juuri tällaisessa elokuvassa 3D-formaatti pääsee oikeuksiinsa, ja sen toimiva käyttö saa ajoittain katsojankin keikkumaan tuolissaan.

Vannoutuneimmille Spider-Man-faneille elokuvasta voi hyvinkin löytyä piinaavia ärsykkeitä kuten Liskon kasvojen ulkomuoto. Omana kokonaisuutenaan elokuva on kuitenkin viihdyttävää, visuaalisesti miellyttävää ja osaltaan jopa moraalisia kysymyksiä nostattavaa katsottavaa. Tästä uudelleenkäynnistyksestä katsoo ihan mielellään muutaman vuoden sisään jatko-osankin.



Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Aiheeseen liittyvät elokuvat