Vanheneva kulttuuripariskunta odottaa puhelinsoittoa ja viestiä mahdollisesta kirjallisuuden Nobel-palkinnosta. Vaimo yrittää rauhoitella kärsimätöntä miestä, mutta on itsekin pakahtua, kun puhelu lopulta tulee.
Puolisoilla on pitkään ollut selkeä työnjako. Mies hoitaa menestyskirjojen mukanaan tuoman julkisuuden ja verkostoitumisen. Vaimo mahdollistaa sen maailman silmissä hoitamalla kotia ja perhettä ja komppaamalla miehen esiintymisiä neuvoillaan ja ulkoasun hiomisella. Hän on ollut miehensä täydellisin asuste lähes neljän vuosikymmenen ajan.
Jollakin tavalla asiat eivät kuitenkaan ole samoin kuin ennen. Nobel-palkinto on jotain sellaista, minkä puolesta kumpikin on paiskinut töitä. Mutta työ on ollut oma palkkionsa. Nyt mies saa – aikaisemmastakin huomiosta huolimatta – jonkinlaisen kulminaation uralleen. Mitä saa palkakseen hänen rinnallaan seisonut ja häntä eteenpäin ajanut vaimo?
Suosionosoitukset tuntuvat taputuksiltaa päälaelle, kun mies yrittää julkisesti tehdä vaimosta osaa menestykselleen. Hän ei tajua kuinka vaimoa loukkaa se, että kiitokset tulevat mieheltä, jolla on palkkion vuoksi nyt varaa siihen. Ja palkkion hän on saanut, koska on mies. Vaimollakin on kuitenkin ollut omat kirjalliset kunnianhimonsa.
Pariskuntaa esittävät Jonathan Pryce ja etenkin Glenn Close ovat rooleissaan suorastaan loistavia. Boheemin rähjäinen Pryce on ärsyttävä ja siksi mainio miehenä, joka tuntee oletusarvoisesti ansainneensa kaiken suuntaansa tulevan juurikin, koska on mies. Close on nerokas naisena, jonka on luettava ja ymmärrettävä miehiä ympärillään – oli kyseessä sitten puoliso, poika tai lipevä toimittaja – koska on vieras heidän omistamassaan maailmassa.
Hyvä esimerkki tästä on Christian Slaterin mainiosti esittämä tietokirjailija, joka pyrkii tunkeutumaan pariskunnan huolellisesti ylläpidetyn julkisivun läpi. Hän vain erehtyy vaimoa piirittäessään vetoamaan asioihin, joiden luulee kiinnostavan tätä, koska ne todennäköisesti kiinnostaisivat miestä.
Pariskunnan suhde kiehtoo, koska se selvästi sisältää rakkautta ja kiintymystä, mutta toisaalta kumpikin puoliso on omalla tavallaan kylmä, ylpeä ja itsekäs. Hyvät näyttelijät pitävät kaiken kasassa, kun isompi kuvio heidän ympärillään horjuu epäuskottavuuden rajoilla. Samalla täydellisesti hallinnassa olevat suoritukset ja sisäänpäin luhistuminen uhkaa tehdä elokuvasta vähän turhankin sisäsiistiä ja särmätöntä. Yllätyksiä kun ei kovin paljon ole luvassa.
Toteutus on erilaisissa staattisissa sisätiloissa tapahtuvine puheliaine kohtauksineen hyvin teatterinomainen, ja katsoja on koko ajan tietoinen siitä, että on katsomassa draamaa. Kannattaa kuitenkin vain hyväksyä ajatus ja nauttia asiantuntijoiden tehdessä sitä mitä he tekevät parhaiten, sillä niin tasaisen laadukkaasta draamasta on kyse.