Suomesta ei puutu harmautta eikä komiikkaa, ei ainakaan tämän elokuvan mukaan. Kuusi vuotta menestyksekkään Le Havren jälkeen Aki Kaurismäki palaa terävämpänä ja yhteiskuntakriittisempänä kuin koskaan aikaisemmin. Usein hylkiöitä ja yhteiskunnan ulkopuolelle jääneitä kuvannut elokuvantekijä tarttui aiheeseen, joka koskettaa tällä hetkellä melkein koko maailmaa – pakolaiskriisiin.
Toivon tuolla puolen -elokuvan jälkeen tuntuu siltä, että Kaurismäki on keksinyt itsensä uudelleen – siitäkin huolimatta, että on edelleen uskollinen tutulle, omaleimaiselle tyylilleen. Kaurismäen Suomi on karrikoitu, paikoin pähkähullu, mutta samalla kutkuttavan hauska. Elokuvan dialogi on raikasta, nokkelaa ja varmasti yksi tekijänsä parhaita myös käsikirjoituksensa puolesta.
Toivon tuolla puolen on Le Havren aloittaman niin sanotun Satamakaupunki-trilogian toinen osa. Se kertoo aleppolaisesta pakolaisesta Khaledista (Sherwan Haji), joka joutuu Helsinkiin erinäisten sattumien seurauksena. Hän anoo turvapaikkaa Suomesta ja päätyy pakolaiskeskukseen odottamaan päätöstä. Sakari Kuosmasen esittämä Wikström on kauppamatkustaja, joka päättää jättää vanhan ammattinsa taakseen ja ryhtyä ravintoloitsijaksi. Hän ostaa pienen, kannattamattoman ravintolan toiveenaan saada se kukoistamaan. Myöhemmin Wikströmin ja Khaledin tiet kohtaavat odottamattomalla tavalla.
Kaurismäki kuljettaa tarinaa eteenpäin suorastaan soljuvasti. Sen voisi väittää olevan ohjaajansa suoraviivaisin elokuva. Synkät aiheet saavat vastapainoksi hersyvää huumoria, mikä toimii elokuvassa täydellisesti. Toivon tuolla puolen pysyy rytmissä koko kestonsa ajan.
Elokuva on taidokkaasti näytelty. Kuosmasen vakavamielinen kauppamatkustaja on loistava vastapari Hajin yhtä vakavamieliselle syyrialaispakolaiselle. Myös Simon Hussein Al-Bazoon onnistuu roolissaan jo pidempään Suomessa asuneena irakilaispakolaisena. Kaiken kaikkiaan parhaimman kontrastin hahmoille tuovat Wikströmin ravintolan henkilökunta, josta erityisesti mainittakoon Ilkka Koivulan loistava suoritus. Toivon tuolla puolen vilisee muutenkin Suomen tunnetuimpia näyttelijöitä aina Hannu-Pekka Björkmanista ja Tommi Korpelasta Elina Knihtilään ja Kaurismäen luottonäyttelijä Kati Outiseen.
Tällä kertaa musiikista vastaa pääosin Tuomari Nurmio ja Spuget, mikä sopii elokuvan henkeen mainiosti. Kaurismäen elokuvia on muutenkin vaikea ajatella ilman niiden mieleenpainuvaa ja rohkean röyhkeästi käytettyä musiikkia.
Väitän, että Toivon tuolla puolen on Kaurismäen tähänastisen uran paras elokuva: kevyt mestariteos, jonka paikka elokuvahistoriassa on esitellä nykyistä vihan ja byrokratian aikaa. Elokuva nähdään poikkeuksellisesti Cannesin sijaan Berliinin elokuvajuhlilla, jossa se kisaa parhaan elokuvan Kultaisesta karhusta.